Ruokalappuja ja embossaushaaste

Ostin Eurokankaasta hauskaa pallokasta vahakangasta aikeenani tehdä siitä ruokalappuja, niin meidän vauvalle kuin lahjaksikin. Sopiva ja mieleinen kaava löytyi täältä, lisäsin tosin lapun alareunaan taskun.



Kanttinauhan ompelusta minulla ei ole kauheasti kokemusta, yritin sitten löytää selkeitä ohjeita ja vinkkejä, mutta aika huonosti niitä näytti olleen tarjolla. Huomasin seuraavat vinkit ehdottomiksi:

- Silitys: Silitä kanttinauha ennen ompelua puoliksi siten, että toiselle puolelle jää "kanttia" vähän enemmän. Tämä leveämpi puoli tulee taakse.
- Ompele kahdesti: Ompele ensin kanttinauha kiinni nurjalle ihan avatun nauhan reunasta, sen jälkeen ompele kanttinauha taitettuna oikealle puolelle. Näkyviin jää vain päällimmäinen sauma. Kaksi kertaa ommeltuna ompelu on kuitenkin tuhannesti helpompaa!
- Venytä: Venytä kulmissa. Näin kulmista tulee yksinkertaisesti nätimmät!



Yksi sivu valmistui muistokirjaprojektiin. Samalla tämä sivu on vastaus p*skishaasteeseen, joka oli tällä kertaa "embossaus" - sivussa oleva punainen kartonki on kohokuvioitu. Perhoset on stanssattu Cheery Lynn Designsin Exotic Butterfly-stansseilla (koko small). "Tittilittilii, tittilittilii, kevät nyt on" on laulu, joka opetettiin minulle päiväkodissa. Sitä velikin jaksaa vielä rallatella :) Tosin en ole ihan satavarma, onko tuo kuva keväältä vai syksyltä... Sovitaan, että keväältä :)

Kevätmieltä vappuun!
4

Maze-kirja äiti-tytär -muistoista

Minulle on muodostunut ikioma sunnuntaiaamun rituaali. Se alkaa siitä, että käytän Nipsun pikaisesti ulkona. Sitten menen eteiseen, nostan askartelulaatikot eteisen lattialle, levittelen tarvikkeet (edelleen lattialle) ja alan askarrella jotain - lattialla! Jostain syystä en jaksa raahata tarpeita pöydän ääreen, ja on siellä eteisessä ihan oma hämyinen tunnelmansakin, kun voi kuunnella Isännän ja Nipsun kuorsausta ja kissa tuijottelee euforiassa paperikaitaleita. Sitten askartelen pari tuntia ja vasta sen jälkeen on normaalien aamutoimien - hesari ja puuro - aika. Tähän aamuun etsin innoitusta Lauran korttihaasteesta, jossa teemana oli tällä kertaa "NAISELLE". Päätin tehdä jotain äidilleni äitienpäiväksi.


Mitä tehdä naiselle, jolla on jo kaikkea? Mietin, että hän ehkä arvostaisi nyt enemmän muistoja kuin materiaa, päätin siis tehdä kirjasen meistä, minusta ja äidistä. Ajattelin testata maze-kirjaa, johon ohje löytyy vaikkapa täältä. Tein kirjasen tapetin jämästä, nauha on saadusta lahjapaketista, kannen kukat on jämämulperipaperikaitaleesta ja kartonki on ainoastaan uusi - ei sitä sen kummempia tarvikkeita tähän hommaan tarvitse. Seuraavalla kerralla tosin mittaan viivottimella viivat, joita pitkin leikkaan ja taittelen, niin saan ehkä vähän siistimmän ja suoremman lopputuloksen!


Tässä vielä ensimmäinen sivu, "the beginning"- ensimmäinen ultrakuva minusta ja synnäriltä saatu tietolappunen minusta. "Tyttö tuli" oli kuulemma iskä hihkaissut heti minut nähtyään.

Katsotaan, mihin tämän kirjan kanssa pääsen :) Onneksi äitienpäivään on vielä hetki, niin voin viettää kirjasen parissa toisenkin sunnuntaiaamun.

Aurinkoista sunnuntaita!
7

Risusydämiä ja -kransseja

Useampi kuukausi sitten meillä oli puusavotta meneillään. Koska siunatussa tilassa minulla ei ollut asiaa taapelin päälle, "avustin" risutasolla; Kaadetun koivun oksat olivat aivan liian houkuttelevia metsään jätettäväksi. Nyt sitten maltoin kuvatakin aikaansaannokseni ja esitellä täällä. Uutta oppia minulle oli risusydämet. Oikein mainio ohje risusydämeen löytyy täältä, Suvikummun sivuilta.

Kiemuralla...

... ja ilman.
Teinpä useamman kranssinkin, osa on löytänyt jo uuden kodin. Näistä tykkään niin kovasti, koska ne kelpaavat oveen sellaisenaan mihin vuodenaikaan tahansa, mutta pienellä jujulla, vaikkapa nauhalla tai pienellä koristeella, niihin saa halutessaan vaihtelua ja juhlavuutta.


Sen huomasin, että risut kannatti työstää oikeastaan aika heti poimimisen jälkeen. Osa risuista jäi viikoksi sisätiloihin ja kun yritin niitä sitten muokata uuteen muotoon, oksat napsahtelivat nätisti sormien alla poikki. Roskiin päätyi se yritelmä. Onneksi oli jo monta valmista, niin ei jäänyt harmittamaan.

Hymyjä viikkoon!

12

Kylttitilaus ja parveke-eloa

Törmäsin tässä blogissa kylttimax-vinkkiin ja päätinpä ottaa itsekin asiasta selvää. Siis todellakin, Kylttimaxin sivuilla mainostetaan, että kyseisen yrityksen kylteistä bloggaavat saavat ilmaisen kyltin! Sen voi siellä itse suunnitella, tarjolla on ties mitä ovikylteistä nimikyltteihin. Olen jo pidemmän aikaa halunnut vessan oveemme vessakyltin, sellaisen kuvallisen. Niinpä pistin sellaisen tilaukseen. Katsotaan, mitä tulee! Ehdottomasti pitää blogata sitten siitä!

Nyt voin sanoa, että ulkona näyttää ja tuntuu keväältä - AHH! Yrtit ja taimet vien päivisin ulos nauttimaan auringosta, tässä roudauksessa on suurena apuna nuo vanhat viinilaatikot. Lankomies teki parvekkeelle jättikokoisen valkoisen laatikon, mihin saan piiloon kaiken ylimääräisen, erityisesti talvella sitten nuo kaikki kukkaruukut.



Itse tuossa joku aika sitten lakkasin parvekelaatat ja ison penkkilaudan. Rautakaupasta tarttui betoniharkot mukaan, jotka toimivat penkin/pöydän jalkoina - niihin voi näköjään yrittää teroittaa myös kynsiään kuten Navi. Harkon väleihin ajattelin keksiä tässä kesän mittaan jotain vänkää. Herbs-laatikoita väsäilin Isännän kanssa vuosi sitten. Mitähän sitä sitten tuonne parvekkeelle keksisi?

Pian on kesä, ai ai!
4

Niskatyyny ja onnittelukortit

Päädyin eilen googlailureissuillani sew4home.com -sivulle - siellä oli paljon hauskoja ohjeita, kannattaa tsekata! Törmäsin niskatyynyn ohjeeseen ja semmonenhan oli pakko tehdä perjantai-illan iloksi! Kankaaksi valitsin kätköistäni samaa kangasta, mitä on Kaikki mahtuu -laukussanikin. Sisälle tungin täytteet vajaasta kahdesta löpsähtäneestä sisustustyynystä. Niskatyynystä tulikin sopivan napakka (vihaan löperöitä tyynyjä, jotka joutuu laittamaan moninkerroin, jotta niistä olisi jotain iloa).


Kaava oli hauska, ohje selkeä ja tyyny helppo ja nopea ommella. En tosin ehkä tätä rupeisi tekemään "viime hetken lahjaksi", eli ei ihan 30 minuuttiin valmistunut, vaikka ohje niin lupailikin. Mutta tällaisia voisi ehdottomasti tehdä lisääkin, niin hauskan näköinen lopputulos oli ja hyvä niskan takana neuloessa. Ja kieltämättä, olisi aika kätevä antaa lahjaksikin - kukapa ei joskus niskatyynyä tarvitsisi!
 
Valmistuipa pari onnittelukorttiakin, vasemmanpuolinen sai innoituksensa p*skarteluhaasteen bingorivistä "vihreä, viiri, teippi".


Rentouttavaa viikonloppua!
6

Violetti korusetti ja helppo korurasia

Ystäväni tilasi minulta violetinsävyisen korusetin lahjaksi. Makeanvedenhelmistä, fasettihiotuista lasihelmistä ja helmiäislasihelmistä syntyi kaksikerroksinen käsikoru ja rypäle-malliset korvikset.



Näille sitten piti keksiä jokin nätti ja kätevä korurasia. Tässäpä siis idea eteenpäin toteutettavaksi ja jalostettavaksi! Leikkasin ensin kartongista palan, joka molemmista reunoista taitettuna ei peitä kokonaan korua. Toisen palan leikkasin siten, että se mahtuu taitetun kartongin päälle reilusti kaksin kerroin (huomaa, että sisälle menevän kappaleen taitettu reuna jää ulomman kartongin aukkoreunaan, niin ettei koru pääse tippumaan - ks. kuvat). Pari kerrosta kaksipuoleista teippiä ja kiinni (muista jättää sisälle menevälle kappaleelle ja koruille riittävästi tilaa). Päälle nätti leimakuva ja tadaa, korurasia valmis. Yllättävän hankala tällaista on sanallistaa, toivottavasti kuvista on apua!







Toivottavasti perhosia näkyy pian muuallakin kuin korteissa! Taimikyhäelmänikin odottavat keittiön pöydällä parvekkeelle pääsyä.

Toivon siis sekä itselleni että teille kaikille kärsivällisyyttä kevään odotukseen!
5

Ruusukorut ja kevätkortti

Ystäväni valitteli tässä eräs päivä, että tarvitsisi uudet korut valmistujaisiaan varten. Ruusukuvioiseen mekkoon piti saada ruusuhenkiset korut. Sanoin voivani tehdä moiset - siispä kaivoin ohjeen, jonka avulla pari vuotta taakse päin tein hääkimppunikin. Ainekset koruihin: virkkauslankaa (vyöte hävinnyt eli tarkempia tietoja ei langasta ole), virkkuukoukku nro 1,0, helmi, pari metallirengasta ja korviskoukut. Koruista tuli oikein sievät ja saaja oli vallan innoissaan. Niin paljon sain iloa ystäväni riemun kiljahduksista, että muistin taas, miksi näitä käsitöitä tehdäänkään. Omaksi ja muiden iloksi!


Settiin päätyi korvisten lisäksi myös sormus. Sormuspohjia kun ei sattunut löytymään varastoistani, taivutin sellaisen 1,2 mm hopeoidusta kuparilangasta kynsilakkapullon avulla. Ei sitä näköjään kummosia matskuja tarvitse korun tekoon, hiukan kekseliäisyyttä vain!


Korut pääsin näkemään käytössä eilen itse valmistujaisjuhlissa ja näytti hyvältä! Lahjaksi annoimme i'm hot -kauratyynyn maisterin kipeiden hartioiden helpotukseksi (ja hottiuden muistuttajaksi) ja kortin tein p*skarteluhaasteen mukaisesti (tosin värien bongaaminen näytöltä on aina hiukan haastavaa, joten tässä minun versioni haasteen väreistä). Juhlakapistuksen kuva jäi tarkoituksella kauratyynyn nurkan taakse. Ainakin kortti on yhtä aurinkoinen ja pirtsakka kuin saajansakin!



Aurinkoista ja pirtsakkaa kevätsunnuntaita!
10

Pääsiäismunia ja enkelimagneetteja

Pääsiäinen on ihan käsillä. Tuntuu hyvältä nähdä kevään tulevan, lumien sulavan ja krookusten pilkistävän maasta esiin. Ruokapöydän narsissien seuraksi tein muutaman pääsiäismunan, jotka saa auki. Niiden sisälle voikin piilottaa mukavia pääsiäisylläreitä!


Kaksiosaisia munia sai Sinellistä. Leimailin pintaan ruskealla musteella tekstikuviota ja sienellä värjäsin reunoja. Pitsin kiinnitin kaksipuoleisella teipillä. Nyt voi pääsiäinen tulla!


Sitten tässä eräs projekti, joka oli tässä hiljattain työn alla. Minulta tilattiin 40 kappaletta kiitoskortteja, joissa sisällä on pullonkorkista tehty enkelimagneetti. Tällaisia siis on tullut väkerreltyä.



Rentouttavaa pääsiäisen odotusta!
16
Sisällön tarjoaa Blogger.
Jos jokin miellyttää silmää tai sielua, laitappa sähköpostia tulemaan, niin pistetään siulle samanlainen!

purnauskis (a) gmail.com

Oma blogiluettelo

  • Eskarimatikka: Sarjoitusharjoituksia kumilenkeillä ja klemmareilla - Näissä sarjoitusharjoituksissa lapsi saa paljon hienomotoriikkatreeniä. Kumilenkin pujottaminen talouspaperirullan hylsyn ympärille (kuva yllä) on ha...
    6 päivää sitten
  • Leikkaa parittomat sukat ponnareiksi! - Tee parittomista sukista ponkkareita! Meillä oli pulaa ponkkareista, mitenkä ne aina katoavat johonkin mustaan aukkoon? Hetken mietittyäni päätin tehdä ...
    8 kuukautta sitten
  • Food Basics Flyer Dec 8 to Dec 14, 2022 - Browse through the latest Food Basics flyer December 8 to December 14, 2022 on this page. This weekly flyer from Food Basics has found amazing price for yo...
    2 vuotta sitten
  • Vuodenajat - Seasons - Onpa hienoa voida kertoa että tämä vuoden 2020 keväällä aloitettu projekti on vihdoin valmis. Viimeiseksi jääneen vuodenajan (talven) tilkkupinnan tekemi...
    2 vuotta sitten
  • Hiekkaa hiuksissa - Pidän neulomisessa haasteista. Mutta joskus se haaste voi olla sellainenkin, että haastaa itsensä suunnittelemaan jotain tosi yksinkertaista. *Mitä:* Hie...
    3 vuotta sitten
  • - Hyvää karkauspäivää! Olen nyt saapunut sellaiseen elämänvaiheeseen, jolloin aikaa on enemmän itselleen ja omille harrastuksilleen. Tekemisiin mihin ei ai...
    5 vuotta sitten
  • Kepparisynttärit - Viikonloppuna juhlittiin pyöreitä vuosia. Kokonaiset 10 vuotta täytti meidän rakas tytär. Teemana synttäreillä oli keppihevoset. Kakun loihti tuttavani ja ...
    5 vuotta sitten
  • Joka vanhoja muistaa, sitä voi blogissa seurata - Tässä ulkoasua päivittäessä (ja päivitellessä) mietin, jotta jos kuitenkin laittaisin tänne vielä jälkijunassa juttuja, joita olen tehnyt ja instagramin p...
    5 vuotta sitten
  • Valmis! - Tässä se nyt on Keski-Karjalan/Sortavalan kansallispuku, tämän talven urakkani. Mikkelin Kansalaisopiston näyttelyssä se pääsi upean Etelä-Savon miehen puv...
    5 vuotta sitten
  • Takkihaaste - Takkikankaat: Eurokangas, saatu Kaava: Burda-style 6736, saatu Napit: Taitoshop, Turku Korut: Elle Valkeapää Aurinko pilkisteli eilen pitkästä aikaa pi...
    6 vuotta sitten
  • Marmorointia kankaalle partavaahdolla - Partavaahtomarmoroinnilla kuvioitu tiskirätti Laiton edelliseen juttuuni kuvia partavaahdolla marmoroiduista tiskiräteistä ja tässä nyt ohjeet partavaa...
    6 vuotta sitten
  • - Mökkisukat 7 veljestä langasta ja tosi pitkä helmikaulakoru. Korulla pituutta 135cm joten menee kolminkertaisenakin kaulaan. Lukkona kätevä magneetti...
    7 vuotta sitten
  • Skappel-neule - *En malta olla hehkuttamatta...* *sain kuin sainkin neulottua itselleni IHANAN villapaidan.* *Tämä ihanuus on super-helppo ainaoikeinneule. * *Olen niin o...
    7 vuotta sitten
  • Kappani mun - Malli: Kappa by Veera Välimäki Lanka: Isager alpaca 1 Kesälomalla Henni neuloi itselleen ihanan Kapan. Siihen on neulottu muistot mökiltä, mummolasta j...
    7 vuotta sitten
  • Juhannusta ja mökkeilyä -suloisia kesämuistoja! - Cavaa jäillä...(jäillä, joissa oli "roskia" :D) Testasimme kukkaisjääpalojen tekoa. Kiitos työkaverit -cava oli superhyvää! Olette niin huippuja <3 td="...
    7 vuotta sitten
  • Nahkis - Ootteks te jo löytäneet meidän Nahkiksen FB-sivut? https://www.facebook.com/nahkapatteri/
    7 vuotta sitten
  • Kesää odotellessa - Omalla kaavalla ommeltuja rimpsumekkoja tuli ommeltua pieni erä. Tämä ihana raitakangas on löytö Vanhan Rauman kangaskaupasta. Pehmeää trikoota ovat nä...
    7 vuotta sitten
  • Huokaan ja huomaan - Kun askeleeni ihmisvilinän läpi kuljettivat kohti ryhdissään yhä seisovaa, sykki sydän kuin korkeuksiin kohoava kantaatti, heräävän kevään ylistys! Ens...
    7 vuotta sitten
  • Kevätkoristeita - Isoäidin neliöt taipuvat myös sydämiksi. Sydämistä, kukista ja puuhelmistä syntyi iloinen koristenauha keittiön oveen. Jos tällaisten sydänten...
    7 vuotta sitten
  • Enkeleitä ja balleriinoja - Niin kivoja olivat näiden enkelien ja balleriinojen teko ettei millään malttanu lopettaa, mutta pitää kait muutakin ehtii tekee viikonlopun aikana.....
    8 vuotta sitten
  • Vuoden lopetus - Tämän vuoden itsetehty joululahjasaldo on aika pieni. Oli taas ennen joulua jos jonkinlaista projektia, jotka veivät ajan aika hyvin. Jotain sentään ehd...
    8 vuotta sitten
  • -
    8 vuotta sitten
  • Neulomuksia pukinkonttiin - Viime viikot olen neulonut lähinnä pukinkonttiin. On sukkaa, lapasta ja muuta. Tässä osa tuotoksista. Osa on vielä kuvaamatta ja lisää valmistuu. Nämä v...
    8 vuotta sitten
  • Kesällä Kerran - Uusin ohjekokoelma ilmestyi tämän viikon alussa :) Kokoelman pääväriksi valikoitui vihreä, ja mallit saivat inspiraation vanhoista suomalaisista valsseista...
    8 vuotta sitten
  • Ystäväni eläimet - Tässä ne ovat, neljän päivän vanhat, Tupu, Hupu ja Lupu. Aika vikkelät pojat, en millään meinannut saada tarkkaa kuvaa näistä valo...
    8 vuotta sitten
  • Blogi uudistuu - Hei rakkaat lukijat, Olen jo hetken pohtinut blogin uudistamista. Haluan eroon Ninnuska-nimestä, se sekoittuu liikaa samaa nickiä käyttäviin ihmisiin. Lisä...
    8 vuotta sitten
  • Kankaanpainanta - fabric printing - Meillä oli käsityökoulussa kevään toisena tekniikkana kankaanpainanta niin kuin tuolla aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin. Mä aluksi vähän ajattelin, e...
    8 vuotta sitten
  • Kirjansidontakokeiluja - Kirjansidontakurssilla välipaloina tein vielä kaksi kokeiluhenkistä pitkäpistokirjaa. Italiasta tuodusta pastillirasiasta tuli pikkiriikkinen muistikirja...
    9 vuotta sitten
  • Uusi blogi on auki! - Tervetuloa uudistuneeseen blogiin osoitteeseen http://www.nousevamyrsky.fi Siirryn kirjoittamaan firman virallisen osoitteen alle. Tämä vanha blogi juttui...
    9 vuotta sitten
  • Tämä blogi on muuttanut! This blog has moved! - Heippa! Tulin vielä kerran tänne vanhan blogini puolelle huikkaamaan, että blogini on muuttanut uuteen osoitteeseen, tänne. Tervetuloa seuraamaan uudet ja ...
    9 vuotta sitten
  • Syksyn satoa - [image: 20151122_122505-1.jpg] Blogin päivittäminen on jäänyt vähän huonolle tolalle. Nykyään tulee kuvia lisättyä mieluummin Instagramiin. Koitan nyt tä...
    9 vuotta sitten
  • Kukkaruukun suojus ontelokuteesta - Aiemmin tein 'vääränvärisille' kukkaruukuille suojukset vanhasta pellavakerniliinasta. Ajan saatossa ne kuitenkin repsahtivat ja alkoivat näyttää vähän ...
    9 vuotta sitten
  • Ei villaista sukkaa... - Kesällä on tullut tehtyä 2 paria sukkia, jotka eivät ole villasta. Ensimmäiset on edullista puuvilla-akryylisekoitetta Lankamaailmasta. En yleensä käytä m...
    9 vuotta sitten
  • luova tauko - Blogin puolella on viime aikoina ollut hiljaiseloa ja itseasiassa koko tämä vuosi ollaan kirjoiteltu vähän verkkaisempaan tahtiin. Arki ja muu blogin ul...
    9 vuotta sitten
  • Keltaista kevättä! - Haha, nyt on ihan pakko postata jotain tänne hylättyyn blogiin, kun alkoi ärsyttää, että ekana pomppaa esille joulujuttuja. OMG. ;) Äkkiä jotain keväistä e...
    9 vuotta sitten
  • Vielä yksi hamsu tuli taloon.. - Ninni-neiti, lk normaali valkokirjokilpikonna-värinen syyrialainen. Suloinen, ku mikä vaan luonnetta pienellä löytyy.. Eka päivinä kirkui heti, ku laati...
    10 vuotta sitten
  • Tytön kesäjuttuja - Tämä Marimekon Melooni-kankaasta ommeltu kesämekko on tehty Ottobren 3/2012 kaavalla. Mekon takana kivana yksityiskohtana on koko mekon pituudelta kulkev...
    10 vuotta sitten
  • En koskaan.. - ..käytä harsoa vaunusuojana. Paitsi kun tulee tappohelteet ja joku suoja on pakko laittaa pojalle mutta tarkoitukseen ostettu tosi ihana vaunusuoja on aiva...
    10 vuotta sitten
  • Vaatetusalan artesaani - 2vuotta opiskellen hurahti kyllä ihan super nopeaa. Kovasti olisin halunnut käydä kolme vuotta mutta tuli kesken opiskelun jotain uusia päätöksiä ja piti p...
    10 vuotta sitten
  • KESÄÄ - Sitä suomalaista kesää vain: kauniita vihreitä maisemia, kauniita järvenrantoja ja kauniita, hylättyjä vanhoja taloja jossain maaseudulla.
    10 vuotta sitten
  • Aivoituksia - Täällä
    10 vuotta sitten
  • Päiväpeitto - Kummipojan äiti pyysi syksyllä josko ompelisin pojalle päiväpeiton. Mikäs siinä. Käytiin hankkimassa tarvikkeet syys-lokakuussa ja lupailin valmista enn...
    11 vuotta sitten
  • Haul - The absolute highpoint of the year (Finnish Handicrafts Fair here in Tampere) came and went and this time I was extremely ill and unwell - exciting to sa...
    11 vuotta sitten
  • Maistiaisia - Tuossa pieni pätkä äänimaailmaa pikaisesti purkitettuna. Tallamikki ja konkkamikki vuorottelee, paras saundi niiden yhdistelmässä.
    11 vuotta sitten
  • RuttuNuttu blogin nimi muuttuu! - Koska armaan kummipoikani sukat ovat aina ihan mutturalla, tulee sitä olemaan myös uusi blogin nimikin. RuttuNuttu on siis tästä lähtien Mutturalla! On...
    11 vuotta sitten
  • Uusi taito - Tuli inspis oppia jotain uutta ja niinpä osallistuin kultauskurssille. Kahden päivän kursilla opeteltiin perinteisiä perustekniikoita, mutta opettajamme ol...
    12 vuotta sitten
  • Pitkä harkinta-aika - Perustin blogin, viimeinkin. Tai oikeammin kaivoin sen naftaliinista, jonne se oli haudattuna kolme ja puoli vuotta. Nyt kun pölyt on pyyhitty, ulkoasu pä...
    13 vuotta sitten

Sivut