Yrttilaatikot

Kevään viherrys sai aikaan tässäkin huushollissa tarpeen kuopsuttaa multaa. Kun omaa pihapalstaa ei ole, piti keksiä jokin luova ratkaisu tähän tarpeeseen. Isännän kanssa pidettiin pieni nikkarointihetki. Sen seurauksena syntyi tämmöiset yrttilaatikot.


Eilen sitten istuttelin toiseen valmistaimet ja toiseen siemeniä, salaattia ja timjamia. Lähtökohtaisesti olemme Isännän kanssa molemmat aivan köppäsiä kasvien kanssa, mutta toivo elää, että jos tänä kesänä vaikka onnistuisimmekin! Jos vaikka rakkaus hyvään ruokaan ja tuoreisiin yrtteihin pitäisi innostusta ja osaamista yllä!

6

Meikkipussi

Pikkupussukalle syntyi tänään tilauksesta isosisko! Malli on aiemmin kehittämäni ja hyväksi havaittu, sillä sinne mahtuu pidemmätkin purtilot pystyasentoon. Päällikangas on ostettu Fabric Rehab -nettikaupasta, vuori on likaa hylkivää markiisikangasta ihan Eurokankaasta.



Riemukasta kevättunnelmaa!

3

Kevätkoru

Kaiken opiskelujen loppurutistuksen keskellä piti rentoutua hieman ja tehdä kevätkoru!

Ystävälläni on tapana antaa keväisin itselleen kevätlahja. Tänä vuonna hän päätti tilata minulta korun. Korun piti olla pitkäksi saatava, vähän niin kuin 20-luvulla, mutta kuitenkin niin, että sen saa kiepastua kahdesti kaulan ympäri tarvittaessa. Perushelmiä päätyi ketjun kera tähän ja hopeoitu filigraanihelmi jujuksi ja nätiksi yksityiskohdaksi. Tämänkaltaisia yksityiskohtia haluaisinkin viljellä vastaisuudessakin koruissani ja muissakin tekemisissäni! Korun alle piti laittaa roskislöytöni, ikivanha sarjislehti.


Voimaannuttavia ajatuksia pääsiäisenjälkeiseen aikaan!
1

Henkarin päällisiä

En ole mikään muovin suuri ystävä. Henkareissakin yritin tehdä muovia siedettävämmäksi lajittelemalla samanlaisia samoihin paikkoihin, mutta sekin jo vähän kypsyttää. Siispä kävin henkarin päällisen tekoon!


Tein kolme päällistä neljästä eri kankaasta, toisella puolella kaksi eri kangasta ja toisella yksi. Näin taas sain kangasvarastojani käytettyä. Voi kun se hupenisi jo, niin pääsisin uusien kankaiden ostoon... Muovihenkareita vielä riittää, joten päällisiäkin voi tehdä sitä mukaa, kun vaan jaksaa!


Viikonloppu on mennyt opiskeluiden merkeissä, Isäntäkin oli työmatkalla. Onneksi näistä kahdesta suloisesta riittää iloa, siinä nukkuivat kuin Chanelin logo!


Rauhoittavia ajatuksia hiljaiseen viikkoon!
6

Kevättä rinnassa

Kevättä rinnassa on kaikkialla. Nipsu kukkoilee lenkeillä ja etsii misuja. Navi nautiskelee kevätauringosta ja näkee leikin aihetta kaikessa (mikäs sen houkuttavampaa kuin peiton alta pilkistävä varvas). Minulla taas on flunssa. Perusmeininkiä siis.

Kevättä on myös tällä pussukalla rinnassa. Minipussukka lähtikin Tinttarukselle tämän pyynnöstä.


Ja kevään kirkkautta löytyy tästä korusta. Ihan hauska tuli, erilainen.


Sellaisia tällä kertaa! Rentouttavaa viikonloppua!
2

Pääsiäismunia

Pitkän aikaa on ollut mielessä pääsiäismunien askartelu. Tänään marssin Tiimariin ostamaan kuumaliimapyssyn ja juhlistin ostoa aloittamalla heti askartelut.



Näitä munia voisin hipelöidä vaikka kuinka kauan, niin ihanan siloisia pajunkissamunat ovat! Muutama menee puotiinikin.



Rauhallista pääsiäisen odotusta!
7

Helmeilevää ja jäistä

Jäät sulaa kovaa vauhtia. Tänään näin ensimmäiset krookukset, narsissit ja skillat. Sisällä ilahduttaa synttäriorkidea, joka kukkii edelleen. Ihanaa, kun kesä tulee!


Tässä muutamia korujani viimeisen viikon ajalta. Kolme korua on samalla teemalla, pieni rönsy yhdessä kohtaa korua.




Jääpaloja muistuttavia helmiä hieman kevään jäiden lähdön kunniaksi.



Aurinkoisia ajatuksia kevättunnelmiin!
2

Makean veden helmiä ja massiivisempi koru

Koruja on syntynyt viime aikoina kovasti, niitä pitäisi vielä ehtiä kuvaamaan ja tallentamaan tänne blogiin. Tässä kuitenkin muutama.

Käsikorulle syntyi kaveriksi samantyylinen kaulakoru. Nämä menevät puotiin.


Nämä korut syntyivät mustista makeanvedenhelmistä. Kaipasin vähän kevyempiä juhlakoruja, joten nämähän sopivat siihen tarkoitukseen mainiosti! Sopivasti löytyi kaksi helmeä, jossa toinen reuna kapenee, joten kolmen helmen reunat näyttävät nätiltä ja linjakkaalta. Nämä korut pääsevätkin taas tänä viikonloppuna käyttöön!



Mainiota viikonloppua!
2

Lintuja paperilla

Uusi paperikokeilu valmistui tänään! Eli perussanomalehtiainekseen lisäsin silputun suiron punaista kartonkia, jota jäi tästä askartelusta. Väriä tuli pienestäkin määrästä punaista kartonkia ihan kivasti. Kortissa itsetehtyjä kierrätyspapereita ja jämäkartonkia, samaa jolla värjäsin taustalla olevaa paperia.


Teinpä sitten samalla laulujoutsenteemalla toisenkin, hieman fiinimmän kortin.


Nämä kortit syntyivät Arkkikaupan haasteeseen, joka oli LINTU. Näin viime viikonloppuna tämän kevään ensimmäiset laulujoutsenet, jotka ovatkin lempilintujani. Ihanaa, kun on kevät!
2

Paperia ja valokuvahaaste

Taas on tässä huushollissa innostuttu! Törmäsin netissä erinäisten reittien kautta paperinvalmistukseen. Olen aina luullut, että se on jotain hurjan hankalaa, mutta pöh, siihenhän tarvittiin vain vettä ja sanomalehteä ja kehikko. Kun innostus iski tuosta noin vain, kehikko syntyi vanhasta ikean valokuvakehyksestä ja siihen ilmastointiteipillä teipatusta organzasta. Ja eilen kävin hommiin.Hyviä vinkkejä löytyi täältä.


Silittelin paperit kankaan läpi puolikuivina ja annoin kuivua tähän aamuun. Kun paperina oli pelkkää sanomalehteä, tuli aika harmaa satsi. Toisaalta tämä olikin vain harjoituserä. Tästä lähtee innostus liikkeelle ja tuotekehittely myös :) Haaveena on, että jos vastaisuudessa omat korttinsa tekisikin alusta loppuun paperia myöten itse. Katsotaan, miten tämän innostuksen kanssa käy.


Sain Kirsikalta valokuvahaasteen, jossa piti ottaa neljännen valokuvakansion neljäs kuva, esitellä se muille ja heittää haaste neljälle eteenpäin. Koska kuvani pääosin ovat tekemisiäni, jotka olen jo esitellyt, ja lähimmäisiäni tai muita henkilökohtaisuuksia, ei kuvan valitseminen onnistunut ihan tuosta noin vain. Päätinkin esitellä kuvia kaksi. Nämä kuvat ovat hyvin lähellä neljättä kansiota ja neljättä kuvaa. Kuvat ovat vuoden takaa.


Tässä kuvassa Navi ja Nipsu, kullanmuruset, ehkäpä ainoita kertoja, kun he ovat nukkuneet noin lähekkäin. Navi on ihan pentu ja kärsi aknesta. Nyt on akne parantunut ja kissa aikuistunut. Nipsu vouhottaa kuten ennenkin.


Tämä kuva on vuoden takaiselta Tansanian reissulta, sateen utuinen hetki Ngorongoron yllä. Muutama muu reissukuva löytyy täältä

Valokuvahaasteen heitän eteenpäin blogeille

Innostavaa viikkoa!
4

Rahapussi

Niin siinä vaan kävi, että Marimekon kukkaroni sanoi Ystävyys, yhtteistyö ja avunanto -sopimuksensa irti. Nipsunapsulukko siis repsahti. Koska olen sellainen, että niin laukku kuin rahapussikin pitää olla täyteen ahdettu, en yksinkertaisesti voinut ottaa riskiä, että rahapussin sisältö rojahtaa kaupan lattialle. Joten vetoketjukaupan kautta kotiin.


Päälle Finlaysonia ja vuoriin Marimekkoa. Koska sitä roipetta tosiaan rahapussissakin riittää, kuitteja sun muita, tein kaksi lokeroa. Kyllä nyt pysyy järjestyksessä - ainakin vähän paremmin kuin ennen.


Työn alla on muutama hieman isompi urakka. Niistä tekisi mieli jo bloggailla, mutta taidan odotella siihen asti, kun ne on valmiita, niin motivaatio pysyy jollain konstilla yllä.


Ilorikasta viikkoa!
2
Sisällön tarjoaa Blogger.
Jos jokin miellyttää silmää tai sielua, laitappa sähköpostia tulemaan, niin pistetään siulle samanlainen!

purnauskis (a) gmail.com

Oma blogiluettelo

  • Eskarimatikka: Tulosta jäätelötikkumallikortit pdf hahmottamisen harjoitteluun - Mallin mukaan rakentaminen värillisistä jäätelötikuista kehittää hahmottamista. Kun rakenteluun yhdistetään nopan heittäminen ja pistekortit, saadaa...
    1 viikko sitten
  • Juuri - Neulesuunnittelijana pääsee toisinaan herkullisesti tutustumaan lankauutuuksiin hieman etuajassa. Sain viime syksynä käsiini Tukuwoolin uutta DK-vahvuista ...
    2 viikkoa sitten
  • Varjostin vanhoista kaseteista - Cassette lamp shade - Lampunvarjostin kaseteista Tätä retrotyylistä lampunvarjostinta varten tarvitset kasetteja koteloineen ja liimapistoolin. Yhdistämistä varten lisää ti...
    1 kuukausi sitten
  • Ilmastopeitto 2020 valmiina - Climatedayquilt 2020 finished - Sinne se vuosi 2020 hävisi, vuosi jota meistä kukaan ei varmasti koskaan unohda. Näin erikoinen se oli väreiltään minun väriskaalassani. Kuvia käytiin ot...
    7 kuukautta sitten
  • Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla - Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. ...
    10 kuukautta sitten
  • - Halla Pitkästä aikaa postaan ohjeen: pipo sai nimen Halla. Tosin kylmyys ja halla ovat tänä syksynä antaneet odottaa itseään vaikka kohta on jo marr...
    11 kuukautta sitten
  • Puutarhurin villapaita - Viime vuoden aikana valmistui yksi villapaita. Valdres. Kuvan nähtyäni tiesin heti, että tähän paitaan upotan kasvivärjätyt fabelit ja sitten lopuista jämi...
    1 vuosi sitten
  • Saturday Night (Crochet) Fever - [image: Saturday Night (Crochet) Fever] Here above is again available the pattern for a sparkly bracelet I made in March 2018 (and here is a separate link t...
    2 vuotta sitten
  • Jos minä olisin eläin, olisin kettu - Siksi tämä kuosi tuntuukin ehkä niin omalta. Tämä on siis yksi uusimpia kuosejani. Kuva, josta ei alunperin edes pitänyt tulla kuosi. Piirsin kuvaa usea...
    2 vuotta sitten
  • Mansikkahuppari - Ompelin Paapiin joustocollegesta kummitytölle hupparin. Kangas on kyllä herkullinen, ja olis ollut niin monta muutakin ihanaa kuosia tarjolla, mutta hurja...
    2 vuotta sitten
  • Puuhastelua - Muistinpa, että blogikin on olemassa, ja ajattelin laitella tänne pitkästä aikaa jotakin näpertelyjä. Olisi kiva kuulla vieläkö täällä joku käy kurkkimassa...
    2 vuotta sitten
  • Valmis! - Tässä se nyt on Keski-Karjalan/Sortavalan kansallispuku, tämän talven urakkani. Mikkelin Kansalaisopiston näyttelyssä se pääsi upean Etelä-Savon miehen puv...
    2 vuotta sitten
  • Takkihaaste - Takkikankaat: Eurokangas, saatu Kaava: Burda-style 6736, saatu Napit: Taitoshop, Turku Korut: Elle Valkeapää Aurinko pilkisteli eilen pitkästä aikaa pi...
    2 vuotta sitten
  • Pitkästä aikaa - Kesä tuli ja meni ja mikä kesä! En tällaista kesää muista koskaan olleen. Muutaman korun olen tehnyt. Ylemmässä korussa tiikerinsilmiä ja akaatti, alemma...
    3 vuotta sitten
  • Marjastajan sukat - Henni värjäsi valkoista Tukuwoolin sukkalankaa kasviväreillä. Värit on sinipuusta, punapuusta ja punasipulista. Niistä sai marjastaja viimesyksyksi sopiva...
    3 vuotta sitten
  • Skappel-rakkautta - *Niin siinä sitten kävi, että ekasta skappelistani tuli kertakaikkiaan niin ihana, että oli ihan pakko saada toinen, vähän keväisempänä versiona vain. Ja...
    3 vuotta sitten
  • Hiljainen malttamattomuus - Uutukainen vuosi piirtyy eteemme säie kerrallaan kuin uutta lupaavat sanat puhtaan paperin pintaan, päivä ja hetki toistensa perään. Kuin askeleeni eilise...
    3 vuotta sitten
  • Yhteenveto näistä vuosista - Näin se vain menee kun aika kuluu, maailma muuttuu ja arki sen mukana. Vaikka kuinka haluaisin pitää blogia elossa niin väistämättä se on jäänyt arjen kiir...
    3 vuotta sitten
  • Rippijuhlat - Rakas esikoinen pääsi tänään ripille. Päivä oli mitä täydellisin juhlan viettoon, kun saimme nauttia auringonpaisteesta ja lempeästä lämmöstä...
    4 vuotta sitten
  • Kivikuvitelmia keittiössä - Samalla, kun tuunattiin makuuhuoneetta uuteen uskoon, laitettiin keittiöön hieman terästystä kivikuvioisella tapetilla. Lähtötilannehan oli kokovalko...
    4 vuotta sitten
  • Aikakivoja Instagramissa! - Hei lukijamme! Vieläkö olemme listoillasi? Blogimme elää vielä hiljaiseloa, mutta meitä Aikakivoja! voit seurata toistaiseksi Instagramissa nimellä 'aikaki...
    4 vuotta sitten
  • Instagram - Hei taas. Blogi on jäänyt sivuun mutta tekeminen ja kuvien ottaminen ei. Aikaa ei tahdo riittää postailuun mutta pikasia näpsyjä tulee jonkin verran otett...
    4 vuotta sitten
  • Kevätkoristeita - Isoäidin neliöt taipuvat myös sydämiksi. Sydämistä, kukista ja puuhelmistä syntyi iloinen koristenauha keittiön oveen. Jos tällaisten sydänten...
    4 vuotta sitten
  • Virkattu villatakki - Sormet syhyy ja uusia ideoita syntyy koko ajan, mutta nyt päätin että pitää tehdä valmiiksi asti ne kymmenet jo aloitetut käsityöt... Tässä yksi niis...
    4 vuotta sitten
  • Motivaatiosta, KonMarista ja Bullet Journalista - Kaksi ja puoli kuukautta. Sanovat, että mitä pitemmäksi tauko venyy, sitä vaikeampaa on jatkaa. Allekirjoitan täysin. Koskaan en ole ollut nopea kirjo...
    4 vuotta sitten
  • Tervetuloa 2017 - Hei kaikille pitkästä aikaa! Viime postauksesta onkin kulunut jo ihan hurjan kauan aikaa. Viime syksy meni niin nopeasti etten oikein ehtinyt miettiä koko ...
    4 vuotta sitten
  • Hyvää joulua! - Hyvää joulua! Täällä rauhoitutaan joulun viettoon. Onkin ollut paljon kaikenlaista tekemistä, kun on hoidettu vauvaa, osallistuttu joulumyyjäisiin ja pidet...
    4 vuotta sitten
  • Sukkakalenteri 2017 - Nyt se olisi vihdoin valmis! Ensi vuoden kalenteri kaikkine ohjeineen :) Sähköiseen kalenteripakettiin kuuluu 2 pdf-tiedostoa, joista toisessa on kuukaus...
    4 vuotta sitten
  • Kiitos ja näkemiin - Jyväskylän neulefestareilla la 16.7.2016 *Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa.*
    5 vuotta sitten
  • Blogi uudistuu - Hei rakkaat lukijat, Olen jo hetken pohtinut blogin uudistamista. Haluan eroon Ninnuska-nimestä, se sekoittuu liikaa samaa nickiä käyttäviin ihmisiin. Lisä...
    5 vuotta sitten
  • Keltainen - Kyllä se vaan niin on, että vuodesta toiseen kevät ja alkukesä on minulle keltaista aikaa. Keltainen yksistään tai yhdistettynä mustaan, valkoiseen tai har...
    5 vuotta sitten
  • Uusi blogi on auki! - Tervetuloa uudistuneeseen blogiin osoitteeseen http://www.nousevamyrsky.fi Siirryn kirjoittamaan firman virallisen osoitteen alle. Tämä vanha blogi juttui...
    5 vuotta sitten
  • Tämä blogi on muuttanut! This blog has moved! - Heippa! Tulin vielä kerran tänne vanhan blogini puolelle huikkaamaan, että blogini on muuttanut uuteen osoitteeseen, tänne. Tervetuloa seuraamaan uudet ja ...
    5 vuotta sitten
  • Syksyn satoa - [image: 20151122_122505-1.jpg] Blogin päivittäminen on jäänyt vähän huonolle tolalle. Nykyään tulee kuvia lisättyä mieluummin Instagramiin. Koitan nyt tä...
    5 vuotta sitten
  • Monster high, Catty Noir - Rooliasujen teko on kivaa. 6v on erittäin taitava suunnittelemaan ja tarkka toteutuksesta :)
    5 vuotta sitten
  • Mix and match - Tein elo-syyskuussa isomman mix & match -setin, josta osa tulee tässä. Syksyt ovat kummallisen kiireisiä aina ja blogipostaukset viimeistään kärsivät niist...
    6 vuotta sitten
  • näkemiin - Tätä postausta on vaikea kirjoittaa ja tunnustan lykänneeni sitä tietoisesti. Tulin sanomaan kiitos ja näkemiin. Jo pidemmän aikaa on ollut selvää, että ...
    6 vuotta sitten
  • Keltaista kevättä! - Haha, nyt on ihan pakko postata jotain tänne hylättyyn blogiin, kun alkoi ärsyttää, että ekana pomppaa esille joulujuttuja. OMG. ;) Äkkiä jotain keväistä e...
    6 vuotta sitten
  • Uudempia kuvia hamstereista - Ninni herkuttelee persiljaa silmät viirulla. Nipsu hamstrannu posket ihan tupaten täyteen! Poskikehonrakentaja..heh.. Ed nauttii kurkkua ja porkkanaa ilta...
    6 vuotta sitten
  • Tytön kesäjuttuja - Tämä Marimekon Melooni-kankaasta ommeltu kesämekko on tehty Ottobren 3/2012 kaavalla. Mekon takana kivana yksityiskohtana on koko mekon pituudelta kulkeva...
    6 vuotta sitten
  • En koskaan.. - ..käytä harsoa vaunusuojana. Paitsi kun tulee tappohelteet ja joku suoja on pakko laittaa pojalle mutta tarkoitukseen ostettu tosi ihana vaunusuoja on aiva...
    7 vuotta sitten
  • KESÄÄ - Sitä suomalaista kesää vain: kauniita vihreitä maisemia, kauniita järvenrantoja ja kauniita, hylättyjä vanhoja taloja jossain maaseudulla.
    7 vuotta sitten
  • Aivoituksia - Täällä
    7 vuotta sitten
  • Päiväpeitto - Kummipojan äiti pyysi syksyllä josko ompelisin pojalle päiväpeiton. Mikäs siinä. Käytiin hankkimassa tarvikkeet syys-lokakuussa ja lupailin valmista enne...
    7 vuotta sitten
  • Haul - The absolute highpoint of the year (Finnish Handicrafts Fair here in Tampere) came and went and this time I was extremely ill and unwell - exciting to sa...
    7 vuotta sitten
  • Maistiaisia - Tuossa pieni pätkä äänimaailmaa pikaisesti purkitettuna. Tallamikki ja konkkamikki vuorottelee, paras saundi niiden yhdistelmässä.
    8 vuotta sitten
  • Uusi taito - Tuli inspis oppia jotain uutta ja niinpä osallistuin kultauskurssille. Kahden päivän kursilla opeteltiin perinteisiä perustekniikoita, mutta opettajamme ol...
    8 vuotta sitten

Sivut