Näin taannoin Suuressa Käsityölehdessä 5-6/2011 ihanan neulotun pupun ohjeen, jota en voinut vastustaa ja aloin kesällä neuloa pupua tyttärellemme joululahjaksi. No siinä kun oli kaikenlaista, mm. itse neitokaisen syntymä, projekti vähän venähti. Olisin saattanut saadakin pupun valmiiksi jouluksi, jollei lanka olisi loppunut kesken. Kolmesti. Ohjeen mukaan lankaa olisi kulunut toista väriä 75 grammaa ja toista 25 grammaa. En tiedä, oliko minun käsialani tuon pörrölangan kohdalla jotenkin erityisen löysä vai mikä meni pieleen, mutta beige lanka loppui kesken kahdesti ja valkoinen kerran. Aika kurjaa, sanoisin. Onneksi lahjan saaja ei vielä paljoa joulusta ymmärrä, joten lahja teki tehtävänsä, vaikka sen saikin vasta uudenvuodenpäivänä.
Pupu on aika iso, lähes tytön kokoinen. Se on kuitenkin sen verran kevyt, että sen kanssa on mukava painia ja sitten välillä voi vähän maistella korvaa.
Pehmoisia ajatuksia uuteen viikkoon!
Pulmatehtäviä AI & MA: Aleksis Kivi
-
Aleksis Kiveen liittyvissä pulmatehtävissä saadaan harjoitusta äidinkielen
ja matematiikan sisältöihin:
- etsitään sanasokkelosta lyhyen tietotekst...
3 päivää sitten
Ihana jättipupu!!! On tuossa ollut hommaa!
VastaaPoistaVau! Todella upea!
VastaaPoistamahtava!
VastaaPoistaVoi miten suloinen! Olisikohan ohjeessa ollut jokin erhe (?) langan grammamäärät kun kuulostaa ainakin miun korvaan aika pieniltä pupun kokoon nähden.
VastaaPoistaKukakohan neuloisi mulle itseni kokoisen pupun?
VastaaPoistaIhana pupu ja hienosti tehty! Ei näytä yhtään neulotulta, kiva lanka kun sillä saa tuollaisen pinnan.
VastaaPoistaTällaisen mummo-immeisen sydän heltyy täydellisesti tuollaisen kuvan edessä. Kaikkea hyvää elämäänne!
VastaaPoistaAivan hellyttävän ihana pupujussi - kuten pikkuinen tyttökin ! t. Eija
VastaaPoistaIhastuttavan suloinen...
VastaaPoistaPupun saaja pitää siitä varmaan hyvää huolta vielä aikuisiälläkin :)
Lutunen :)
VastaaPoistaMieletön pupu! Hieno. Ja ihana uusi tuttavuus tämä blogisi. :)
VastaaPoistaIhana. En ekasta kuvasta edes ensin uskonut että tuo olisi neulottu
VastaaPoistaVoi miten ihana!
VastaaPoistaVoi miten ihana!
VastaaPoistaVau! Todella suloinen!
VastaaPoistaOlen selaillut blogiasi ihan hengästyneenä töidesi monipuolisuudesta. Sinulle on blogissani http://kultapandanpaja.blogspot.fi/ tunnustus :)
VastaaPoistaOnpa ihana pupu. Harmi ettei keväällä syntyvä kummityttöni saa moista, ellei löydy vastaavaa virkkuuohjetta
VastaaPoista