Kestovanulaput

Minua on aina jollain tapaa vaivanneet kertakäyttöiset asiat. Jos on ollut joku toinen, kestävämpi ja ehkä jopa pidemmän päälle halvempi, tapa tehdä asiat, olen aina pyrkinyt tekemään niin. Nytpä sain oikein huippuidean, eli päätin korvata pumpulin ja vanulaput Kestovanulapuilla. Ostin Eurokankaasta valkoista flanellia (vanulappujen värille uskollisena), ja ompelin n. 6 cm halkaisijan ympyröitä aina kaksi yhteen suoralla ompeleella (siksak oli niin ruma). Värillistä lankaa käyttämällä sai mukavan piristeen kestovanulapun reunaan.


Tein aluksi säilytys-/pesupussin yksinkertaisesta harsosta. Sen lisäksi että harso oli aika työläs käsitellä, se ei kestänyt kovin hyvin kovaa pesua, ruttaantui ja nuhjaantui. Olen tässä muun pyykinpesun ohessa testaillut pesupusseja ja lämpötiloja ja tullut siihen tulokseen, että vanulappu tulee yhtä puhtaaksi kangaspussukassa kuin verkkomaisessa pesupussissa, joten tein pellavahousuista yli jääneestä kankaasta kangaspussin. Jos vanulappua käyttää meikin poistoon, kovempi lämpötila (60°) on kylmempää (40°) tehokkaampi (tosin meikkivoide lähti aika huonosti kummassakaan). Itsepä onneksi käytän vanulappuja lähinnä naamanpesun viimeistelyyn, niin meikkijäänteet eivät ole minulle ongelma.


Flanellia jäi minulla niin paljon yli, että taidan pistää puodin puolelle myyntiin näitä kestovanulappuja muidenkin iloksi (olin yllättynyt, etten löytänyt tällaisia mistään myynnissä).

Ihanan raikkaita talvituulahduksia uuteen viikkoon!

8 kommenttia

  1. Siis wow mikä idea, oon ihan hämmästyny :) Aivan mahtava juttu :)


    http://fashionbeautymylife.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Vinkkasin tästä nerokkaasta ideasta siskolleni, hän kun pitää kestovaipoista, siteistä ja muustakin ekologisesti järkevästä, pidemmässä juoksussa vähemmän kuluttavasta kuluttamisesta. Mahti-idis!

    VastaaPoista
  3. Siis poskettoman hyvä idea!! Taidan suoraan plagioida ideasi ja leikellä vanhat flanelliset pussilakanat uusiokäyttöön :)

    vakkarilukija Savosta

    VastaaPoista
  4. Ottakaa idea mukaanne! Vanhat flanelli- ja trikoovaatteetkin varmaan käyvät oikein hyvin samaan tarkoitukseen.

    Nyt täytyy kyllä myöntää, että pienen googlailukierroksen jälkeen olen löytänyt muiltakin kestovanulappuja eli ihan uniikki aatos tämä ei ollut. Näköjään saman idean voi keksiä yhtä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin keksin tämän idean pari vuotta sitten, mutta kun julkaisin blogissani viime keväänä, kävi ilmi, että muutkin olivat keksineet jo aiemmin. Olen käyttänyt juuri mainitsemiasi vanhoja flanelli- ja trikoovaatteita kestovanulappuihin. Eniten tykkään sellaisista kaksinkertaisista, joissa on toinen puoli froteeta (kierrätyskeskuksesta edullisesti ostetusta pyyhkeestä) ja toinen trikoota tai flanellia.

      Poista
  5. Kiva idea. Ja kyllähän vanulappujen ehdottomasti kuuluu olla nimenomaan valkoisia! :) Kynsilakan poistoon näitä tuskin voisi käyttää? Vai lähteekö sellainenkin väri pesussa..?

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä idea, vähentää kummasti puuvillankulutusta ja on kivan näkösiä kun ompelit tuon reunan erivärisellä! Olen joskus nähnyt tuommoisia joissakin ekokaupoissa myynnissä, mutta en kyllä enää pitkään aikaan.

    Neulisti: ei ehkä kannata poistaa kynsilakkoja noilla, kuvittelisin, että pesukone ei tykkää liuottimista...?

    VastaaPoista
  7. Meinasin mainita Lauran vanulapuista, mutta hän olikin jo kommentoinut postaustasi. Olen samaa mieltä siksakeista, ompelemasi värikäs tikki näyttää paremmalta. Ilmeisesti harsosi on vaippaharsoa kuvasta päätellen, joo - se ei ehkä ole paras valinta. Itse olen tehnyt pesupusseja valoverhojen jämäpaloista, hyvin kestävät. Olen miettinyt mustien ja kulmikkaiden vanulappujen tekoa, siinä ei ainakaan ripsari näkyisi ja olispa helppoa ommmella. Jännää että vaikka idea on jo jonkin aikaa pyörinyt netissä, se on silti joillekin uusi.

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentista!

Sisällön tarjoaa Blogger.
Jos jokin miellyttää silmää tai sielua, laitappa sähköpostia tulemaan, niin pistetään siulle samanlainen!

purnauskis (a) gmail.com

Oma blogiluettelo

  • Luetun ymmärtäminen: Ihminen (ympäristöoppi ja äidinkieli) - Nämä ulkoluokkatoimintaan suunnitellut luetun ymmärtämisen tekstit ihmisen biologiasta sopivat hyvin myös sisäkäyttöön. Jokaisen sivun alareunassa on ...
    1 viikko sitten
  • Patjan jousista kasvituki - mattress spring trellis - [image: Runkopatjan jousista kasvituki] Kierrätä patjan jouset kasvitueksi! Purin vanhan runkopatjani osiin, laudat menivät kaverille polttopuuksi ja j...
    7 kuukautta sitten
  • Kesäinen verkkokassi - [image: kolmella värillä virkattu varkkokassi] Kaverini Tiina oli hankkinut tuotepaketin ja alkanut virkata verkkokassia, joten minäkin innostuin idea...
    9 kuukautta sitten
  • Luento karjalaisista kansallispuvuista - Hui kauheeta! Olen viimeksi päivittänyt näitä sivujani noin neljä vuotta sitten. Nyt kumminkin aion tänne liittää puolitoista vuotta sitten pitämäni luenn...
    1 vuosi sitten
  • Food Basics Flyer Dec 8 to Dec 14, 2022 - Browse through the latest Food Basics flyer December 8 to December 14, 2022 on this page. This weekly flyer from Food Basics has found amazing price for yo...
    1 vuosi sitten
  • Vuodenajat - Seasons - Onpa hienoa voida kertoa että tämä vuoden 2020 keväällä aloitettu projekti on vihdoin valmis. Viimeiseksi jääneen vuodenajan (talven) tilkkupinnan tekemi...
    1 vuosi sitten
  • Hiekkaa hiuksissa - Pidän neulomisessa haasteista. Mutta joskus se haaste voi olla sellainenkin, että haastaa itsensä suunnittelemaan jotain tosi yksinkertaista. *Mitä:* Hie...
    2 vuotta sitten
  • Joulukirppis Laurinsaaren Navetalla - Huomenna on joulukirppis Laurinsaaren Navetalla ja siellä on tarjolla sellariinan käsitöitä ja askarteluja. Myynnissä mukana mm uudet leivinliinat. ...
    3 vuotta sitten
  • Puutarhurin villapaita - Viime vuoden aikana valmistui yksi villapaita. Valdres. Kuvan nähtyäni tiesin heti, että tähän paitaan upotan kasvivärjätyt fabelit ja sitten lopuista jäm...
    4 vuotta sitten
  • Jos minä olisin eläin, olisin kettu - Siksi tämä kuosi tuntuukin ehkä niin omalta. Tämä on siis yksi uusimpia kuosejani. Kuva, josta ei alunperin edes pitänyt tulla kuosi. Piirsin kuvaa use...
    4 vuotta sitten
  • Mansikkahuppari - Ompelin Paapiin joustocollegesta kummitytölle hupparin. Kangas on kyllä herkullinen, ja olis ollut niin monta muutakin ihanaa kuosia tarjolla, mutta hurj...
    4 vuotta sitten
  • Puuhastelua - Muistinpa, että blogikin on olemassa, ja ajattelin laitella tänne pitkästä aikaa jotakin näpertelyjä. Olisi kiva kuulla vieläkö täällä joku käy kurkkimassa...
    4 vuotta sitten
  • Takkihaaste - Takkikankaat: Eurokangas, saatu Kaava: Burda-style 6736, saatu Napit: Taitoshop, Turku Korut: Elle Valkeapää Aurinko pilkisteli eilen pitkästä aikaa pi...
    5 vuotta sitten
  • Pitkästä aikaa - Kesä tuli ja meni ja mikä kesä! En tällaista kesää muista koskaan olleen. Muutaman korun olen tehnyt. Ylemmässä korussa tiikerinsilmiä ja akaatti, alemma...
    5 vuotta sitten
  • Marjastajan sukat - Henni värjäsi valkoista Tukuwoolin sukkalankaa kasviväreillä. Värit on sinipuusta, punapuusta ja punasipulista. Niistä sai marjastaja viimesyksyksi sopiva...
    5 vuotta sitten
  • Skappel-rakkautta - *Niin siinä sitten kävi, että ekasta skappelistani tuli kertakaikkiaan niin ihana, että oli ihan pakko saada toinen, vähän keväisempänä versiona vain. Ja...
    6 vuotta sitten
  • Hiljainen malttamattomuus - Uutukainen vuosi piirtyy eteemme säie kerrallaan kuin uutta lupaavat sanat puhtaan paperin pintaan, päivä ja hetki toistensa perään. Kuin askeleeni eilis...
    6 vuotta sitten
  • Yhteenveto näistä vuosista - Näin se vain menee kun aika kuluu, maailma muuttuu ja arki sen mukana. Vaikka kuinka haluaisin pitää blogia elossa niin väistämättä se on jäänyt arjen kiir...
    6 vuotta sitten
  • Rippijuhlat - Rakas esikoinen pääsi tänään ripille. Päivä oli mitä täydellisin juhlan viettoon, kun saimme nauttia auringonpaisteesta ja lempeästä lämmöst...
    6 vuotta sitten
  • Kivikuvitelmia keittiössä - Samalla, kun tuunattiin makuuhuoneetta uuteen uskoon, laitettiin keittiöön hieman terästystä kivikuvioisella tapetilla. Lähtötilannehan oli kokovalk...
    6 vuotta sitten
  • Aikakivoja Instagramissa! - Hei lukijamme! Vieläkö olemme listoillasi? Blogimme elää vielä hiljaiseloa, mutta meitä Aikakivoja! voit seurata toistaiseksi Instagramissa nimellä 'aikaki...
    6 vuotta sitten
  • Instagram - Hei taas. Blogi on jäänyt sivuun mutta tekeminen ja kuvien ottaminen ei. Aikaa ei tahdo riittää postailuun mutta pikasia näpsyjä tulee jonkin verran otett...
    6 vuotta sitten
  • Kevätkoristeita - Isoäidin neliöt taipuvat myös sydämiksi. Sydämistä, kukista ja puuhelmistä syntyi iloinen koristenauha keittiön oveen. Jos tällaisten sydänten...
    7 vuotta sitten
  • Virkattu villatakki - Sormet syhyy ja uusia ideoita syntyy koko ajan, mutta nyt päätin että pitää tehdä valmiiksi asti ne kymmenet jo aloitetut käsityöt... Tässä yksi nii...
    7 vuotta sitten
  • Motivaatiosta, KonMarista ja Bullet Journalista - Kaksi ja puoli kuukautta. Sanovat, että mitä pitemmäksi tauko venyy, sitä vaikeampaa on jatkaa. Allekirjoitan täysin. Koskaan en ole ollut nopea kirjo...
    7 vuotta sitten
  • Tervetuloa 2017 - Hei kaikille pitkästä aikaa! Viime postauksesta onkin kulunut jo ihan hurjan kauan aikaa. Viime syksy meni niin nopeasti etten oikein ehtinyt miettiä koko ...
    7 vuotta sitten
  • Hyvää joulua! - Hyvää joulua! Täällä rauhoitutaan joulun viettoon. Onkin ollut paljon kaikenlaista tekemistä, kun on hoidettu vauvaa, osallistuttu joulumyyjäisiin ja pidet...
    7 vuotta sitten
  • Sukkakalenteri 2017 - Nyt se olisi vihdoin valmis! Ensi vuoden kalenteri kaikkine ohjeineen :) Sähköiseen kalenteripakettiin kuuluu 2 pdf-tiedostoa, joista toisessa on kuukau...
    7 vuotta sitten
  • Kiitos ja näkemiin - Jyväskylän neulefestareilla la 16.7.2016 *Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa.*
    7 vuotta sitten
  • Blogi uudistuu - Hei rakkaat lukijat, Olen jo hetken pohtinut blogin uudistamista. Haluan eroon Ninnuska-nimestä, se sekoittuu liikaa samaa nickiä käyttäviin ihmisiin. Lisä...
    7 vuotta sitten
  • Keltainen - Kyllä se vaan niin on, että vuodesta toiseen kevät ja alkukesä on minulle keltaista aikaa. Keltainen yksistään tai yhdistettynä mustaan, valkoiseen tai ha...
    7 vuotta sitten
  • Uusi blogi on auki! - Tervetuloa uudistuneeseen blogiin osoitteeseen http://www.nousevamyrsky.fi Siirryn kirjoittamaan firman virallisen osoitteen alle. Tämä vanha blogi juttui...
    8 vuotta sitten
  • Tämä blogi on muuttanut! This blog has moved! - Heippa! Tulin vielä kerran tänne vanhan blogini puolelle huikkaamaan, että blogini on muuttanut uuteen osoitteeseen, tänne. Tervetuloa seuraamaan uudet ja ...
    8 vuotta sitten
  • Syksyn satoa - [image: 20151122_122505-1.jpg] Blogin päivittäminen on jäänyt vähän huonolle tolalle. Nykyään tulee kuvia lisättyä mieluummin Instagramiin. Koitan nyt tä...
    8 vuotta sitten
  • Monster high, Catty Noir - Rooliasujen teko on kivaa. 6v on erittäin taitava suunnittelemaan ja tarkka toteutuksesta :)
    8 vuotta sitten
  • Mix and match - Tein elo-syyskuussa isomman mix & match -setin, josta osa tulee tässä. Syksyt ovat kummallisen kiireisiä aina ja blogipostaukset viimeistään kärsivät niis...
    8 vuotta sitten
  • näkemiin - Tätä postausta on vaikea kirjoittaa ja tunnustan lykänneeni sitä tietoisesti. Tulin sanomaan kiitos ja näkemiin. Jo pidemmän aikaa on ollut selvää, että ...
    8 vuotta sitten
  • Keltaista kevättä! - Haha, nyt on ihan pakko postata jotain tänne hylättyyn blogiin, kun alkoi ärsyttää, että ekana pomppaa esille joulujuttuja. OMG. ;) Äkkiä jotain keväistä e...
    8 vuotta sitten
  • Uudempia kuvia hamstereista - Ninni herkuttelee persiljaa silmät viirulla. Nipsu hamstrannu posket ihan tupaten täyteen! Poskikehonrakentaja..heh.. Ed nauttii kurkkua ja porkkanaa ilt...
    8 vuotta sitten
  • Tytön kesäjuttuja - Tämä Marimekon Melooni-kankaasta ommeltu kesämekko on tehty Ottobren 3/2012 kaavalla. Mekon takana kivana yksityiskohtana on koko mekon pituudelta kulkev...
    9 vuotta sitten
  • En koskaan.. - ..käytä harsoa vaunusuojana. Paitsi kun tulee tappohelteet ja joku suoja on pakko laittaa pojalle mutta tarkoitukseen ostettu tosi ihana vaunusuoja on aiva...
    9 vuotta sitten
  • KESÄÄ - Sitä suomalaista kesää vain: kauniita vihreitä maisemia, kauniita järvenrantoja ja kauniita, hylättyjä vanhoja taloja jossain maaseudulla.
    9 vuotta sitten
  • Aivoituksia - Täällä
    9 vuotta sitten
  • Päiväpeitto - Kummipojan äiti pyysi syksyllä josko ompelisin pojalle päiväpeiton. Mikäs siinä. Käytiin hankkimassa tarvikkeet syys-lokakuussa ja lupailin valmista enn...
    10 vuotta sitten
  • Haul - The absolute highpoint of the year (Finnish Handicrafts Fair here in Tampere) came and went and this time I was extremely ill and unwell - exciting to sa...
    10 vuotta sitten
  • Maistiaisia - Tuossa pieni pätkä äänimaailmaa pikaisesti purkitettuna. Tallamikki ja konkkamikki vuorottelee, paras saundi niiden yhdistelmässä.
    10 vuotta sitten
  • Uusi taito - Tuli inspis oppia jotain uutta ja niinpä osallistuin kultauskurssille. Kahden päivän kursilla opeteltiin perinteisiä perustekniikoita, mutta opettajamme ol...
    11 vuotta sitten

Sivut