Tyyliä kerrassaan - tossut ja kortti

Lauran korttihaasteena oli tällä viikolla yksi nappi - yksi nauha - yksi niitti. Tällainen oli minun näkemykseni näistä aineksista. Kortin kuva ja teksti on Uusi Nainen -lehdestä nro 1/1961 Tyylivihjeitä tytöille-sivulta. Kuvan teksti, joka on paitsi nostalgisuudessaan humoristinen, myös ristiriidassa nykypäivän ihanteiden kanssa, kuuluu näin:

Esiinpistäviä solisluita ja liian laihoja käsivarsia emme korosta avaralla kaula-aukolla tai pienillä hihoilla, vaikkapa emme kärsisikään niistä yhtä paljon kuin muista kauneusvirheistä.

Samalla sivulla oli muitakin hurmaavia pukeutumisvinkkejä, kuten seuraava:

On hullunkurista jäljitellä täysikasvuisia. Pois taidokkaat drapeeraukset ja "kohtalokas" kampaus. Viehättävän nuoria olemme vain kerran. Tätä etua käytämme myös pukeutuessamme juhlaan.


Tyttöjen tyylivihjeistä puheen ollen, meidän (vieläkin) syntymättömälle Neidille valmistui tällaiset pienet huopaiset tyylikkäät tossut. Nämä jalassa ei voi olla muuta kuin chic! Kaava on mainio ja löytyy aiemmin esittelemästäni Martha Stewartin kirjasta. Tossut valmistuivat ehkä vartissa, joten nopeatkin olivat tehdä! Matskuna mustaa askarteluhuopaa tukikankaalla höystettynä sekä parit nepparit. Näitä täytyy tehdä lisää!

Tyylikästä viikonloppua!

9

Koiran sadetakki

Kesä on tullut ja niin myös ensimmäiset kesäsateet. Ei niissä kesäsateissa mitään, pidän niistä kovasti, mutta sen kerran, kun tulin pikapissityslenkiltä litimärän koiran kera, ajattelin, että tälle asialle täytyy lopulta tehdä jotain. Eli sadetakki. Koiralle.

Olisiko oivallisempaa kuvausrekvisiittaa kevätpörriäiselle kuin juhannusruusumatto!

Kangasvarastoistani löytyi kirpparilta ostettu vanha keltainen sadetakki, jota olen käyttänyt mm. meikkipussien vuorina. Vanha sadetakki pääsi jatkamaan elämäänsä uutena sadetakkina. Pirtsakka keltainen sai seurakseen mustaa kanttinauhaa ja mustat nepit, eli sadesäällä meillä päin on nähtävissä aikamoinen mehiläinen, joka ei häviä maastoon syyssateellakaan.


Kaava koiran takkiin, joka on muuten mainio, on Martha Stewartin Encyclopedia of Sewing and Fabric Crafts -kirjasta, jonka lainasin kirjastosta (quilted dog jacket). Muutama sananen tuosta kirjasta. Kirjassa esitellään mielestäni aika kivasti kaikki perustekniikat, ja ohjeet sekä kaavat löytyy 150 eri projektiin. Mielestäni kirja oli ihan hauska käsitöiden peruseepos, jossa löytyy vinkkejä ja melko ajattomia kaavoja pääasiassa sisustukseen, mutta myös esim. vaatteisiin ja leluihin. Kirja on mielestäni silloin oivallinen, jos haluaa aloittaa koko käsityöharrastuksen ja kaipaa ideoita ja vinkkejä. Itse taas hyödyin kirjasta muutaman kaavan verran eli hankintaan tämä kirja ei mene, ei niin hyödyllinen ollut itselle. Erityisplussan kirja ansaitsee siitä, että kaikki kaavat ovat CD:llä pdf-muodossa. Minusta on vaan niin superkätevää, että ei ole helposti rikkoutuvia ja hukkaan meneviä kaavalippulappusia, vaan kaikki löytyy kompaktisti CD:ltä, josta voi sitten tarvittaessa tulostaa haluamansa. Tulostetut paperit teippaillaan yhteen varsinaiseksi kaavaksi eli varsin helppoa. Ajattelinkin tulostella vielä itselle muutamat lintuaiheiset kirjontamallit varastoon.


Nyt vaan seuraavaa kesäsadetta odottelemaan, että Nipsu pääsee näyttäytymään uudessa takissaan. Tosin emäntä taitaa jälleen kerran olla koiraa enemmän innoissaan tästä pukemishetkestä...
5

Kierrätyskorut sähköjohdosta

Sisäinen materiaalihamsterini pääsee aina aika ajoin valloilleen, niinpä kaappieni kätköistä saattaa löytyä mitä kummallisempia asioita, joita sitten ihmettelen myöhemmin, kun siivoan noita mysteerivarastoja. Käyttöään ovat odottaneet kaapissa mm. läjä vanhoja sähköjohtoja. Tänään niistä syntyi käsikoruja. Ainoa uusi materiaali korussa on yksi puinen helmi, jolla saa säädettyä lukkosysteemin tiukemmalle, varsinaista kierrätystä siis.


Solmutekniikoita on netti pullollaan. Tämän "carrick bend mat" -solmun ohje löytyi täältä. Erityisesti tuo musta sopisi mielestäni myös miehen käteen, siitä kivan yksinkertainen malli. Näistä saisi kivoja kaulakorujakin!


Johtopiuhoja on vielä aikamoinen läjä, mitähän niistä seuraavaksi keksisi?



13

Miniconverset

Olen nähnyt siellä sun täällä blogimaailmassa minikokoisia virkattuja converse-tossuja, ja sellaiset oli pakko päästä tekemään itse! Ohjeita löytyy vaikka millä mitalla, kun jaksaa vähän etsiskellä. Itse päädyin tähän ohjeeseen. Ohje on mielestäni oikein hyvä ja selkeä, valmistusprosessi on myös kuvattu hyvin. Sopivat langat löysin lankakätköistäni (vyötteet kadoksissa eli nimi jääköön mysteeriksi). Koukkukokona toimi nro3.


Kerrassaan oli hauska virkattava, ei vain voinut lopettaa kesken, joten valmistakin syntyi.


Tämä oli yksi KyJy-töistäni. Koska veikkaan, että tämä työ ei ihan täytä 50 gramman minimivaatimusta, tein kylkiäisiksi virkatun helistimen. Sisällä kilkattaa kulkunen. Tuskin minimivaatimus täyttyy siltikään, mutta ehkä se ei ole niin vakavaa, korvaan sen sitten jossain toisessa hiukan isommassa työssä.


Hyväntuulista kesäviikkoa!
10

Asennekestovaippoja

Meille tulee ehkä universumin coolein vauva, meinaa nyt on valmistunut läjä Mustia (ja punaisia) kestovaippoja! Mustissa kestovaipoissa on asennetta ja ennen kaikkea ne ovat tyylikkäät! Muutama kuukausi sitten pohdimme raskauskaverini kanssa, että kestovaippoja haluaisimme molemmat käyttää vauvoillamme, mutta kirkkaan väriset saati kirjavat vaipat ei oikein lämmitä sydäntä. Siispä tilasimme mustaa (ja toki muunkin väristä) PUL-kangasta ja muita tykötarpeita kestovaippakaupasta. Kaavat saimme kestovaippaguruystävältäni, kuten myös loistavia vinkkejä, esim. suositus coolmaxista vuoriksi ja nepeistä kiinnitysysteemiksi.


Oli näissä isompi homma kuin aluksi ajattelin. Toisaalta kun teimme vaippoja kaverin kanssa talkoilla, aika kului joutuisasti ja vaipat etenivät siinä sivussa. Ja kyllä sydäntä on lämmittänyt, kun on jämäkankaat saanut käyttöön ja huonokuntoisten pyyhkeiden käyttöikää voinut pidentää tekemällä niistä imuja vaippaan.


Jos mietit kestovaippojen tekemistä itse, tässä olisi minun vinkkini hommaan.
1. Varmista, että sinulla on joku vaippamentori, jolta saat hyvät kaavat, vinkit ja voit kysyä neuvoa.
2. Hanki vaipantekokaveri - työvaiheita riittää ja vaipat valmistuvat joutuisammin kaverin kanssa. Ja tenkkapoon iskiessä voi pohtia yhdessä.
3. Varaa herkkuja. Itselläni erityisesti (taka)kuminauhan kiinnitys tökki, joten hermon mennessä oli hyvä pitää tauko ja rauhoittua herkun kera.

Nyt puuttuu enää vauva.


10

Ruusukorvakorut ja haastekortti

Virkkasin tilauksesta punaiset ruusukorvikset. Ohje ruusuihin löytyy täältä.

 
Tämän viikon p*skarteluhaasteena oli "jotain pirteää ja kesäistä". Tällainen pirtsakka kesäkortti syntyi tämän kesän hääparille.


Nyt jätskille!
14

Kankainen muovipussi + ohje

Tuossa pari viikkoa sitten esittelin kankaisen muovipussin, jonka tein lahjaksi. Tänään tein samanlaisen itselle hiukan paksummasta kankaasta ja sadepäivän iloksi kuvasin eri työvaiheet ohjeeksi niille, jotka eivät muovipussin anatomiaan jaksa perehtyä. Todettakoon vielä kerran, että muovipussin malliseen kangaskassiin tuntuu mahtuvan paljon enemmän kuin sellaiseen perinteiseen nelikulmaiseen kangaskassiin!


1. Leikkaa muovipussin muotoiset kappaleet. Huolittele kassin suuaukot kahvojen molemmin puolin. Ompele kappaleet toisiinsa kiinni kahvoista, sivuista sekä pohjasta.


2. Ompele kassin suuaukkojen päärmeet.


3. Taita kantokahvat kaksinkerroin ja ompele ne yhteen "keskisauman" (ei siis päärmeen) kohdalta.


4. Taita pohjasta kassia n. 5 cm kummastakin reunasta keskelle. Ompele taitteet kiinni alasauman kohdalta.


Nyt on kassi valmis ja ostokset mahtuu mukaan!


6

Korttihaastekortti ja Kyjy2012

Lauran korttihaasteena oli tehdä kortti "iäkkäämmälle ihmiselle". Tein sellaisen kortin, jonka antaisin iäkkäämmälle ihmiselle, eli rauhallisen värisen ja kauniin klassisen.


Aina silloin tällöin blogeissa näkyy mittavampia käsityöhaasteita. Ne ovat kovasti kutkuttaneet minua aina, mutta mukaan en ole ehtinyt tai uskaltautunut. Nyt osui niin monta JOSsia kohdalleen, että tällä kertaa on pakko osallistua.

Lankoja on varastoissa epämääräinen määrä + haluaisin päästä niistä eroon + haluaisin satsata langallisiin käsitöihin kankaallisia enemmän + on monta langallista käsityötä, jotka pitäisi tehdä muutenkin + löytyi sopivan laajalla aikavälillä oleva haaste = päätin osallistua KyJyyn.

Reunaehdot Kyjyssä2012: 1. 20 neule- tai virkkaustyötä tulee aloittaa aikavälillä 22.6.-6.8. (KesäYö), 2. ja saada valmiiksi 24.12. (JouluYönä),  ja 3. jokaisen työn tulee kuluttaa vähintään 50g tai 250 m lankaa. Lähtökohtaisesti yritän pärjätä jo varastossa olevilla langoilla, mutta muutamia ostoksiakin pitää näillä näkymin tehdä. Otin myös oikeudekseni ottaa muutaman varaslähdön haasteeseen mukaan, osuuhan laskettu aikani tuolle aikavälille, jolloin työt pitäisi aloittaa. Jos jostain syystä aikaa riittääkin yllinkyllin, korvaan varaslähdöt uusilla aloituksilla.

Tässä alustavaa suunnittelemaani KyJy-listaa:
1. Villahousut bebelle (varaslähtö)
2. Pomatomus-sukat (varaslähtö)
3. Aina valmis tilkkupeitto (varaslähtö)
4. Pehmopupu (varaslähtö)
5. Kärjestä neulottavat villasukat
6. Minipeitto Teddy-langasta
7. Villatakki
8. Myssy bebelle
9. Vaippahousut
10. Tiskirättejä
11. Tossut
12. Nipsutinlaukku
13. Kalanruotolapaset
14. Pipo isoveli-langasta
15. Stockholm-Helsinki -huivi
16. Karisma-lapaset
17. Pipo miehelle
18. Merenkulkija-sukat
19.Virkatut (ruotsalaiset) Lovikka-lapaset
20. ???


Siinä on haastetta kerrakseen, mutta minähän en haasteita pelkää. Olenkin valmistautunut jo laittamalla langat, puikot sekä ohjeet odottamaan käsityölaatikkoon, jotta aloittaminen on mahdollisimman helppoa ja aloittamiseenhan riitti jo se, että on luonut silmukat! Onneksi on jouluun asti aikaa saada valmista aikaan.

5

Kesätoppeja

Harmittava tosiasia on, että melko usein halvemmalla pääsisi ostamalla kaupasta uutena kuin tekemällä itse - täysin nurinkurista! No näin ei ole ainakaan minkään sellaisen vaatteen kohdalla, jonka etuliitteenä on äitiys, raskaus tai imetys. Lähenevä imetysaika vaati jonkinlaista liikehdintää vaatekaapin kohdalla. Kurkkaus kangasvarastoihin ja imetystoppien tekoon. Koska nyt mentiin kangasvarastojen ehdoilla, sain aikaisiksi riemunkirjavat paidat, mikä ei ole itselleni laisinkaan ominaista. Ihan kesämeininkiä kuitenkin. Kaavan piirsin boobin imetystopista.

Maha à la rv37.

Oranssihenkinen kangas on Marimekon. Puut tuovat ihanasti mieleen Tansanian akaasiat. Hauskasti "ylä- ja alaluukun" puut osuivatkin kohdakkain, ihan sattumalta. Ilokseni tämä paita mahtuu jo nyt päälle, ja kukapa muukaan kuvauksia seuraisi kuin linssilude Navi (jonka huomasin nykyään tottelevan paremmin nimeä Kissa kuin Navi). Violettihenkinen kangas oli arpajaisvoitto muutama aika taaksepäin.


Taidan olla musertamassa itselleni luomaa myyttiä siitä, että tapan kaikki kasvit, sillä parvekkeemme kukkii keltaisenaan kurkun kukkia. Ihan sama vaikka ei saataisi kurkun kurkkua, nimittäin suuri onnistuminen minulle on jo se, että olen siemenestä asti saanut kasvatettua jotain kukkivaa! Jei!


Ihanaa kesäviikkoa!
3

Tuunattu saippuapullo

Sillä välin, kun isommat projektit etenevät pikkuhiljaa, pitää tehdä jotain pientäkin. 


Minua on ärsyttänyt jo pitkään kaikenmoiset kaupan putelit ja purnukat, varsinkin ne esillä olevat. Otin työn alle löydä-saippuapullot-keittiöön-operaation. Sopivat löytyikin Hemtexiltä, niissä oli vaan (minun mielestä) kornit tekstit - en liiemmin välitä teksteistä sisustuksessa. Onneksi kynsilakanpoistoaine poisti nuo tekstit keposesti. Mustaan tuli astianpesuainetta, valkoiseen käsienpesuainetta, tiesin kuitenkin, että pelkkä väri ei takaa sitä, että minä tai kukaan muukaan Muistaa, kummassa pullossa on ja mitä. Siispä merkkasin valkoisen putelin kädellä. Googlen kuvahaku auttoi piirtämistaidotonta matkassa, kontaktimuovista sai loistavan kertakäyttösabluunan ja väri tuli kynsilakkapullosta. Tykkään! Nyt ei tarvitse vieraitakaan opastaa oikean pullon äärelle!

Torstai on toivoa täynnä - otan siitä elämänviisauden mukaani niihin käsitöihin, jotka eivät tunnu valmistuvan ikinä. Toivokasta torstaita muillekin!
5

Huppupyyhe ja kuusenkerkkäsiirappi

Selailin aikaa sitten hauskaa sew 4 home -sivustoa ja törmäsin siellä huppupyyhkeen ohjeeseen. Sinänsähän nyt hupullinen pyyhe ei kummempia ohjeita kaipaa, mutta se, mikä oli tässä ohjeessa kiva idea, oli tuo kuviokangas, joka huppuun ommellaan. Varastoistani löytyi sopiva pala vaaleanruskeaa froteeta ja siihen piristeeksi ompelin omppukangasta ja punaisen kanttinauhan. Valmistumisensa jälkeen luontevasti tämä pyyhe päätyi pesukoneeseen, koska Navi omi sen nukkumapaikakseen heti, kun silmä vältti. Nyt on bebellä oma pyyhe! (Kaikki nyt tietää, miltä huppupyyhe näyttää, siispä en kokenut suurta tarvetta kuvata tätä yksityiskohtaisemmin.)


Kun tulee kesä, tulee myös valtava tarve säilöä ja pakastaa kaikkea (tähän tarpeeseen tuonee oman lisänsä valtava pesänrakennusvietti). Alkukesä ei kuitenkaan ole se otollisin aika moiseen toimintaan. Onneksi serkkuni on villivihannesten asiantuntija ja sain häneltä vinkin kuusenkerkkäsiirapista! Mökkireissulla metsässä kulkiessa keräsin kuusenkerkkiä pussiin ja pian olikin kattilallinen aineksia kasassa. Kerkkäkeräilijöille huomioksi, että kerkkien keruuseen tarvitsee maanomistajan luvan, eli jokamiehenoikeuksiin kerkät eivät kuulu. Ohjeita on netti pullollaan, itse käytin tätä. Siirappi jäi aika litkuksi, liekö tarkoituskin, itse kun en aikaisemmin ole sitä maistanut saati nähnyt. Maku on suloinen, makea ja metsäinen. Isäntä sanoi, että maistuu lakalta, ja keittelyä seurannut ystäväni sanoi keitoksen myös tuoksuvan siltä. Itselleni suurin yllätys oli tuo väri; Vaaleanvihreistä kerkistä tuli pitkän keittelyn ja sokerin lisäämisen jälkeen kirkkaanpunaista! Tätä herkkua pitää tehdä taas ensi keväänä, se meinaa maistuu hyvältä!

Tässä valmistuneista purkeista muutama.

Marjastusaikoja odotellessa...
3

Vaniljasiirappi ja haastekortti

Kesähelteet lähestyvät suloisella vauhdilla ja niinpä kurkunkostuttamisaineksia tekee mieli kartuttaa, ei sitä peruslimuakaan loputtomasti jaksa kitata. Kotivinkissä oli mainio Vanilja-karpaloboolin ohje! Testattiin jokin tovi sitten kyseistä ohjetta ja avainainekseksi nousi itse tehty vaniljasiirappi. Siitä sai vienon ja maistuvan vaniljan maun raikkaaseen booliin. Jopa minä, joka en kauheasti vaniljan mausta/hajusta pidä, tykkäsin siirapista!



Kokonaisuudessaan vanilja-karpaloboolin ohje löytyy siirappeineen täältä. Tässä kuitenkin ytimekkäästi tuon vaniljasiirappiherkun ohje.


Vaniljasiirappi

Tarvitset
2 dl sokeria
2 dl vettä
1 vaniljatangon

Mittaa sokeri ja vesi kattilaan. Halkaise vaniljatanko ja lisää myös se kattilaan. Keitä seosta noin 5–7 minuuttia, kunnes jäljellä on noin puolet seoksesta­. Kaada vaniljasiirappi tankoineen kannelliseen ­astiaan ja anna jäähtyä. Siirappi­ säilyy huoneenlämmössä useita viikkoja.



Tämän viikon p*skarteluhaasteen värilastusta löytyi samaa värimaailmaa kuin siirapista! Tässä korttini haasteeseen, kortin kuva löytyi Internetin ihmeellisestä maailmasta.

Ihanaa kesäviikkoa!
5

Viheliäinen neulosjakku

Takana päin on taas sellainen projekti, että HOHHOH! Kaikki alkoi siitä, kun siivosin Äitini kangasvarastoa, joka - kuten omanikin - aina kasvaa ihan huomaamatta. Sieltä löytyi hauska musta joustava kangas, joka ei todennäköisesti luonnonkuitua ole nähnytkään, mutta joka näytti niin kivalta, että ajattelin viedä sen mukanani ja ommella siitä Suuressa Käsityölehdessä 1/2012 olleen jänskän neulosjakun. Kangas siis matkasi Helsinkiin, leikkasin kaavat ja kappas, huomasin, ettei kangas riitäkään. No minäpä nohevasti sitten lyhensin ja muokkasin kaavaa niin, että kangas riitti. Ompelushommiin ryhtyessä huomasin, että kyseessä on ehkä universumin viheliäisin kangas! Se oli ihan vempula eikä pysynyt hyppysissä ja kankaan reunoja oli vaikea saada pysymään kohdakkain ompelemisen ajaksi. Lopulta neulasin ommeltavat saunat hyvin tiheään, ja jotenkin sain kärsivällisyyteni riittämään paidan loppuun saattamiseen. Malli oli löysä, huomasin sen kyllä, mutta ajattelin, että ei se sitten valmiina haittaa. Pöh. Kun paita oli vihdoin viimein valmis, paita ei toiminut mallina saatikka kankaana tai minään muunakaan minun päällä. Ryökäle. Korjausliikkeisiin kärsivällisyys ei riittänyt. Rimpautus Äidilleni: "Taisin tehdä sulle paidan." Neulosjakku toimi paljon paremmin hiukan isompikokoisen Äitini päällä, kaikin osin. Tuotokseni siis pääsi kuin pääsikin käyttöön, vaikkei omaani - jei!


Pysyn tästä lähtien tuollaisista kankaista kaukana. Voitokseni kuitenkin lasken sen, että jaksoin ommella neulosjakun loppuun ja sain siitä suht siistinkin. Ehkä nyt tavallinen trikoo tuntuu ihan kivalta ommeltavalta. Ja opinpa arvostamaan saumuria entistä enemmän, nimittäin ilman saumuria tästä hommasta ei olisi tullut yhtikäs mitään.

Luulin, että lasten kuvaaminen olisi haastavaa. Äiti ei kyennyt olemaan pihalla hetkeäkään tekemättä mitään, kuvaan ikuistui siis myös orvokkien siivousoperaatio.

Tällaista se käsitöiden harrastaminen välillä on - aina ei mene nappiin. Pääasia kuitenkin, että tuotokseni pääsi käyttöön ja Äidin kangasvarastoissa on yksi kangas vähemmän. Ja löysinpä taas uuden "elämänohjeen", jolla käsityöt onnistuu paremmin: joskus on hyvä nukkua yö ensin ja jatkaa vasta sitten.

Kärsivällisiä ajatuksia viikkoon!
3

Pikainen pitsikoru

Löysin Äidin varastoista kauniin pitsinauhan, nauha tosin oli sen verran lyhyt, ettei siitä olisi riittänyt mihinkään ompelukseen ja mielestäni se oli liian kaunis korttiin "tuhlattavaksi". Joten siitä tulikin käsikoru: Eli 1. Sopivan mitan otto + pari senttiä lisää. 2. Leveät päärmeet ompelukoneella siksakilla, tuumasin siksakin kestävän pitsiessä saumassa parhaiten. 3. Painonepparipuoliskot kiinni. 4. Tadaa!
Niin yksinkertaista ja niin helppoa ja (miun mielestä) niin kaunista! Tätä ideaa on kyllä ihan pakko kehitellä!


Navi tiivistää jälleen kerran minun henkisen olotilani - voisin nukahtaa mihin tahansa! Kamera ei tosin olisi minulle se mieluisin päänalunen. Ehkäpä tässä virkistyn ja saan isompiakin projektejani valmiiksi...


Rentouttavaa kesäviikon jatkoa!
6

Kankainen muovipussi

Kodinsisäinen kampanjointi kangaskassien puolesta on tehnyt tehtävänsä: roskapussit täytyy nykyään ostaa rullina kauppakassien roskapussikäytön sijaan - jei! Yksi asia minua on kuitenkin kangaskasseissa vaivannut, nimittäin se, että niihin usein ei mahdu tavarat niin hyvin kuin mahtuisi kaupan muovipusseihin. Ratkaisu ongelmaan löytyi ystävältäni, joka oli joskus muinoin saanut lahjaksi kangaskassin, joka oli ommeltu muovipussin kaavalla!


Kangasvarastoista löytyi Finlaysonin kukkakangasta kassitarkoitukseen. En ole harmikseni löytänyt tätä kangasta mistään lisää. Sattuisiko kellään olemaan kangasprintin nimeä? Kaavana käytin valintatalon muovikassia. Muovipussia ihmettelemällä selvisi myös, miten tulee ommella nuo pohjan ja kahvojen jännät käänteet, jotka tekevät kassista supertilavan. Tämä kassi päätyi lahjaksi uudelle ylioppilaalle, mutta näitä on tehtävä omiinkin varastoihin ehdottomasti!


Kesäisiä kissanpäiviä!
5
Sisällön tarjoaa Blogger.
Jos jokin miellyttää silmää tai sielua, laitappa sähköpostia tulemaan, niin pistetään siulle samanlainen!

purnauskis (a) gmail.com

Oma blogiluettelo

  • Kuinka monta? -purkit lukumäärätreeniin, myös ulkoluokassa - Löydät Kuinka monta? -purkit (pdf) Freeedin verkkokaupasta. Nyt on lukumäärien harjoittelu mukavaa! Kuinka monta? -purkkien parissa jokainen työskentel...
    3 viikkoa sitten
  • Leikkaa parittomat sukat ponnareiksi! - Tee parittomista sukista ponkkareita! Meillä oli pulaa ponkkareista, mitenkä ne aina katoavat johonkin mustaan aukkoon? Hetken mietittyäni päätin tehdä ...
    11 kuukautta sitten
  • Food Basics Flyer Dec 8 to Dec 14, 2022 - Browse through the latest Food Basics flyer December 8 to December 14, 2022 on this page. This weekly flyer from Food Basics has found amazing price for yo...
    2 vuotta sitten
  • Vuodenajat - Seasons - Onpa hienoa voida kertoa että tämä vuoden 2020 keväällä aloitettu projekti on vihdoin valmis. Viimeiseksi jääneen vuodenajan (talven) tilkkupinnan tekemi...
    3 vuotta sitten
  • Hiekkaa hiuksissa - Pidän neulomisessa haasteista. Mutta joskus se haaste voi olla sellainenkin, että haastaa itsensä suunnittelemaan jotain tosi yksinkertaista. *Mitä:* Hie...
    3 vuotta sitten
  • - Hyvää karkauspäivää! Olen nyt saapunut sellaiseen elämänvaiheeseen, jolloin aikaa on enemmän itselleen ja omille harrastuksilleen. Tekemisiin mihin ei ai...
    5 vuotta sitten
  • Kepparisynttärit - Viikonloppuna juhlittiin pyöreitä vuosia. Kokonaiset 10 vuotta täytti meidän rakas tytär. Teemana synttäreillä oli keppihevoset. Kakun loihti tuttavani ja ...
    5 vuotta sitten
  • Joka vanhoja muistaa, sitä voi blogissa seurata - Tässä ulkoasua päivittäessä (ja päivitellessä) mietin, jotta jos kuitenkin laittaisin tänne vielä jälkijunassa juttuja, joita olen tehnyt ja instagramin p...
    6 vuotta sitten
  • Valmis! - Tässä se nyt on Keski-Karjalan/Sortavalan kansallispuku, tämän talven urakkani. Mikkelin Kansalaisopiston näyttelyssä se pääsi upean Etelä-Savon miehen puv...
    6 vuotta sitten
  • Takkihaaste - Takkikankaat: Eurokangas, saatu Kaava: Burda-style 6736, saatu Napit: Taitoshop, Turku Korut: Elle Valkeapää Aurinko pilkisteli eilen pitkästä aikaa pi...
    6 vuotta sitten
  • Marmorointia kankaalle partavaahdolla - Partavaahtomarmoroinnilla kuvioitu tiskirätti Laiton edelliseen juttuuni kuvia partavaahdolla marmoroiduista tiskiräteistä ja tässä nyt ohjeet partavaa...
    7 vuotta sitten
  • - Mökkisukat 7 veljestä langasta ja tosi pitkä helmikaulakoru. Korulla pituutta 135cm joten menee kolminkertaisenakin kaulaan. Lukkona kätevä magneetti...
    7 vuotta sitten
  • Skappel-neule - *En malta olla hehkuttamatta...* *sain kuin sainkin neulottua itselleni IHANAN villapaidan.* *Tämä ihanuus on super-helppo ainaoikeinneule. * *Olen niin o...
    7 vuotta sitten
  • Kappani mun - Malli: Kappa by Veera Välimäki Lanka: Isager alpaca 1 Kesälomalla Henni neuloi itselleen ihanan Kapan. Siihen on neulottu muistot mökiltä, mummolasta j...
    7 vuotta sitten
  • Juhannusta ja mökkeilyä -suloisia kesämuistoja! - Cavaa jäillä...(jäillä, joissa oli "roskia" :D) Testasimme kukkaisjääpalojen tekoa. Kiitos työkaverit -cava oli superhyvää! Olette niin huippuja <3 td="...
    7 vuotta sitten
  • Nahkis - Ootteks te jo löytäneet meidän Nahkiksen FB-sivut? https://www.facebook.com/nahkapatteri/
    8 vuotta sitten
  • Kesää odotellessa - Omalla kaavalla ommeltuja rimpsumekkoja tuli ommeltua pieni erä. Tämä ihana raitakangas on löytö Vanhan Rauman kangaskaupasta. Pehmeää trikoota ovat nä...
    8 vuotta sitten
  • Huokaan ja huomaan - Kun askeleeni ihmisvilinän läpi kuljettivat kohti ryhdissään yhä seisovaa, sykki sydän kuin korkeuksiin kohoava kantaatti, heräävän kevään ylistys! Ens...
    8 vuotta sitten
  • Kevätkoristeita - Isoäidin neliöt taipuvat myös sydämiksi. Sydämistä, kukista ja puuhelmistä syntyi iloinen koristenauha keittiön oveen. Jos tällaisten sydänten...
    8 vuotta sitten
  • Enkeleitä ja balleriinoja - Niin kivoja olivat näiden enkelien ja balleriinojen teko ettei millään malttanu lopettaa, mutta pitää kait muutakin ehtii tekee viikonlopun aikana.....
    8 vuotta sitten
  • Vuoden lopetus - Tämän vuoden itsetehty joululahjasaldo on aika pieni. Oli taas ennen joulua jos jonkinlaista projektia, jotka veivät ajan aika hyvin. Jotain sentään ehd...
    8 vuotta sitten
  • -
    8 vuotta sitten
  • Neulomuksia pukinkonttiin - Viime viikot olen neulonut lähinnä pukinkonttiin. On sukkaa, lapasta ja muuta. Tässä osa tuotoksista. Osa on vielä kuvaamatta ja lisää valmistuu. Nämä v...
    8 vuotta sitten
  • Kesällä Kerran - Uusin ohjekokoelma ilmestyi tämän viikon alussa :) Kokoelman pääväriksi valikoitui vihreä, ja mallit saivat inspiraation vanhoista suomalaisista valsseista...
    8 vuotta sitten
  • Ystäväni eläimet - Tässä ne ovat, neljän päivän vanhat, Tupu, Hupu ja Lupu. Aika vikkelät pojat, en millään meinannut saada tarkkaa kuvaa näistä valo...
    8 vuotta sitten
  • Blogi uudistuu - Hei rakkaat lukijat, Olen jo hetken pohtinut blogin uudistamista. Haluan eroon Ninnuska-nimestä, se sekoittuu liikaa samaa nickiä käyttäviin ihmisiin. Lisä...
    9 vuotta sitten
  • Kankaanpainanta - fabric printing - Meillä oli käsityökoulussa kevään toisena tekniikkana kankaanpainanta niin kuin tuolla aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin. Mä aluksi vähän ajattelin, e...
    9 vuotta sitten
  • Kirjansidontakokeiluja - Kirjansidontakurssilla välipaloina tein vielä kaksi kokeiluhenkistä pitkäpistokirjaa. Italiasta tuodusta pastillirasiasta tuli pikkiriikkinen muistikirja...
    9 vuotta sitten
  • Uusi blogi on auki! - Tervetuloa uudistuneeseen blogiin osoitteeseen http://www.nousevamyrsky.fi Siirryn kirjoittamaan firman virallisen osoitteen alle. Tämä vanha blogi juttui...
    9 vuotta sitten
  • Tämä blogi on muuttanut! This blog has moved! - Heippa! Tulin vielä kerran tänne vanhan blogini puolelle huikkaamaan, että blogini on muuttanut uuteen osoitteeseen, tänne. Tervetuloa seuraamaan uudet ja ...
    9 vuotta sitten
  • Syksyn satoa - [image: 20151122_122505-1.jpg] Blogin päivittäminen on jäänyt vähän huonolle tolalle. Nykyään tulee kuvia lisättyä mieluummin Instagramiin. Koitan nyt tä...
    9 vuotta sitten
  • Kukkaruukun suojus ontelokuteesta - Aiemmin tein 'vääränvärisille' kukkaruukuille suojukset vanhasta pellavakerniliinasta. Ajan saatossa ne kuitenkin repsahtivat ja alkoivat näyttää vähän ...
    9 vuotta sitten
  • Ei villaista sukkaa... - Kesällä on tullut tehtyä 2 paria sukkia, jotka eivät ole villasta. Ensimmäiset on edullista puuvilla-akryylisekoitetta Lankamaailmasta. En yleensä käytä m...
    9 vuotta sitten
  • luova tauko - Blogin puolella on viime aikoina ollut hiljaiseloa ja itseasiassa koko tämä vuosi ollaan kirjoiteltu vähän verkkaisempaan tahtiin. Arki ja muu blogin ul...
    10 vuotta sitten
  • Keltaista kevättä! - Haha, nyt on ihan pakko postata jotain tänne hylättyyn blogiin, kun alkoi ärsyttää, että ekana pomppaa esille joulujuttuja. OMG. ;) Äkkiä jotain keväistä e...
    10 vuotta sitten
  • Vielä yksi hamsu tuli taloon.. - Ninni-neiti, lk normaali valkokirjokilpikonna-värinen syyrialainen. Suloinen, ku mikä vaan luonnetta pienellä löytyy.. Eka päivinä kirkui heti, ku laati...
    10 vuotta sitten
  • Tytön kesäjuttuja - Tämä Marimekon Melooni-kankaasta ommeltu kesämekko on tehty Ottobren 3/2012 kaavalla. Mekon takana kivana yksityiskohtana on koko mekon pituudelta kulkev...
    10 vuotta sitten
  • En koskaan.. - ..käytä harsoa vaunusuojana. Paitsi kun tulee tappohelteet ja joku suoja on pakko laittaa pojalle mutta tarkoitukseen ostettu tosi ihana vaunusuoja on aiva...
    10 vuotta sitten
  • Vaatetusalan artesaani - 2vuotta opiskellen hurahti kyllä ihan super nopeaa. Kovasti olisin halunnut käydä kolme vuotta mutta tuli kesken opiskelun jotain uusia päätöksiä ja piti p...
    10 vuotta sitten
  • KESÄÄ - Sitä suomalaista kesää vain: kauniita vihreitä maisemia, kauniita järvenrantoja ja kauniita, hylättyjä vanhoja taloja jossain maaseudulla.
    10 vuotta sitten
  • Aivoituksia - Täällä
    11 vuotta sitten
  • Päiväpeitto - Kummipojan äiti pyysi syksyllä josko ompelisin pojalle päiväpeiton. Mikäs siinä. Käytiin hankkimassa tarvikkeet syys-lokakuussa ja lupailin valmista enn...
    11 vuotta sitten
  • Haul - The absolute highpoint of the year (Finnish Handicrafts Fair here in Tampere) came and went and this time I was extremely ill and unwell - exciting to sa...
    11 vuotta sitten
  • Maistiaisia - Tuossa pieni pätkä äänimaailmaa pikaisesti purkitettuna. Tallamikki ja konkkamikki vuorottelee, paras saundi niiden yhdistelmässä.
    12 vuotta sitten
  • RuttuNuttu blogin nimi muuttuu! - Koska armaan kummipoikani sukat ovat aina ihan mutturalla, tulee sitä olemaan myös uusi blogin nimikin. RuttuNuttu on siis tästä lähtien Mutturalla! On...
    12 vuotta sitten
  • Uusi taito - Tuli inspis oppia jotain uutta ja niinpä osallistuin kultauskurssille. Kahden päivän kursilla opeteltiin perinteisiä perustekniikoita, mutta opettajamme ol...
    12 vuotta sitten
  • Pitkä harkinta-aika - Perustin blogin, viimeinkin. Tai oikeammin kaivoin sen naftaliinista, jonne se oli haudattuna kolme ja puoli vuotta. Nyt kun pölyt on pyyhitty, ulkoasu pä...
    14 vuotta sitten

Sivut