Sivut

torstai 6. syyskuuta 2012

Jäkäläkranssi

Jo alakoulussa opin, että jäkälä on hauras ja hidas kasvamaan. Siksipä olen varonut aina astumasta kuivan jäkälän päälle. En tiedä, johtuuko se jäkälän hauraudesta vai mistä, mutta minua tuo "sienen ja levän muodostama yhdyseliö" on aina hurmannut. Tovi sitten otin hyvällä omalla tunnolla luonnosta jäkälää sen päälle tulevan rakennuksen alta. Onnekseni oli vielä sadesää, niin jäkälä ei murtunut matkassa, muovipussissa kosteus säilyi ja jäkälä oli muutamankin päivän päästä työstettävää. Pikkukassillisesta jäkälää tein rautalangan avulla styrox-aihion päälle uuden kranssin asuntomme oveen. Väriläiskäksi lisäsin pihlajanmarjoja, jotka voi myöhemmin ottaa pois.


Niin se syksy taitaa vaan tulla porhaltaa! Taitaa pian olla aika kaivaa kynttilät esiin! Kauniita kynttiläiltoja teillekin!

10 kommenttia:

  1. Kaunis kranssi :) Samoin sulle! Mulla ollu kynttilät odottamassa jo pimeneviä iltoja :P

    VastaaPoista
  2. Upea kranssi, mutta johan niitä kynttilöitä on poltettu kuukauden päivä! :D

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi! Olen ihan koukuttunut tähän sun blogiin, kun saat niin himuisesti aikaan kaikkea, mistä itse vain aina haaveilen. Ihania juttuja! Tunnelmallista vauvasyksyä kynttilöineen! :)

    -Veera

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista!

    Veera, voi miten hauska kuulla :) Siulle myös ihanaa syksyä, eiköhän törmäillä yliopistollakin!

    VastaaPoista
  5. OI tämä kaunis yksinkertaisuus on ihanaa!!

    VastaaPoista
  6. Kaunis! Tsemppiä rakennusprojektinkin kanssa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentista!