Sivut

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Tyynynpäällisten ohje

Kevät toi uutuudenkaipuun. Niinpä meille syntyy nyt kovaa vauhtia uusia sohvatyynyjä. Olen aina taistellut vetoketjujen kanssa. Tällä kertaa kuitenkin sain kangaskaupan myyjältä Mainion vetoketjun kiinnitysvinkin, jonka ajattelin jakaa blogissani.

Leikkaa siis tyynynpäälliskangas valmiiksi. Helpointa mielestäni on, jos koko kangas on yhtenä putkipalana. Valitse vetoketju, jonka on n. 10 cm lyhyempi kuin kankaan sivu. Ompele kankaan vetoketjupäädyn kummastakin reunasta n. 5 cm suoraa ommelta, tikinpituus perus 2,5. Näiden keskeltä ompele erillinen sauma ilman päättelyä reilulla tikinpituudella, esim 3,5, ja samalta kohtaa kuin reunan ompeleet.



Asettele juuri ommellun "keskisauman" kohdalle, nurjalle puolelle toki, vetoketju niin, että vetoketjun keskiosa osuu sauman kohdalle. Ompele vetoketju kiinni kankaaseen. Tukevampi tulos tulee niin, että ompelee "vetoketjun ympäri".



Pura "keskisauma", joka on vetoketjun kohdalla. Voit päättää, mihin kohtaan tyynyä vetoketjukohta tulee, asettelemalla putken reunat haluamallasi tavalla. Ompele sivusaumat ja tattadaa tyyny on valmis.



Tällä tavalla saa mielestäni siistimmän vetoketjuompeleen. Vetoketju jää piiloon kankaan sisälle eikä tarvitse kaivaa silitysrautaa esille silittelemään kankaan reunoja tai muutakaan vaivalloista. Tämän ohjeen motivoimana tyynyjä syntyy meillä kuin liukuhihnalta!

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Käsikoru

Tällainen koru syntyi tällä kertaa. Käsikoruvaijerista katkoin reilun ranteen kokoisia pätkiä. Päähän silmukka ja vaijeri täyteen siemenhelmiä ja loppupäähän myös silmukka. Tein tällaisia vaijeripätkiä kymmenen ja lopuksi tein ison lenkin paksummasta metallilangasta, johon sidoin vaijerit toisesta päästään. Samaan silmukkaan tein isommista helmistä helyjä 3-4. Ja sama juttu vaijereiden toiseen päähän. Ennen kuin vaijereiden toisia päitä sitoo, voi vähän kieputtaa vaijereita sekaisin, niin saa elävämmän tuloksen.
Ohje oli siis mukaillen aiemminkin mainostamastani Helmitaivas-kirjasta.



Nyt kun norostakin olen toipumassa, pääsen tekemään kaikenlaista uutta kivaa, jahka voimat siihen riittävät. Hyvä puoli tietysti ällöttävässä taudissakin on se, että saa olla kotona ihanien elukoiden ja ihanan miehen paranneltavana :)

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Istuintyynyt ja rento kissa

Tällaisia tyynynpäällisiä olen ommellut kotosalla töihin. Muuten aika kylmän ja kolean oloinen sekä kaikuisa koulun aula, jossa pidämme iltapäiväkerhoamme, sai vähän väriä ja lämpöä näistä tyynyistä. Materiaaliksi sopi mainiosti markiisikangas, jossa oli jonkinmoinen pinnoite. Sitä on sitten helppo pyyhkiä ja pestä. Päällisten tuli olla myös helposti pois otettavia, joten tarranauha ja joissain myös napit toimivat näppärästi, kun riittävän pitkää vetoketjua ei ollut kotivarastossa. Kankaan jämäpaloista sain vielä muutamat tilkkutyynyt ommelluksi - kaikesta kankaasta ilo irti!



Vaikka en mikään suuri värikkyyden ystävä olekaan, niin näissä tyynyissä ja tässä tilassa kirkkaat ja voimakkaat värit toimivat mainiosti!

Kissa on istuskellut koko illan olkapäälläni. Toivottavasti se istuu olkapäälläni vielä silloinkin, kun siitä on kasvanut iso laivakissakolli.

Ihanaa viikonloppua kaikille!


torstai 25. maaliskuuta 2010

Helminen avaimenperä

Helmi-innostus jatkaa kulkuaan. Eilen miestä kotiin odotellessa syntyi tällainen helminen avaimenperä työavaimen seuraksi. Vähän söpöilyä töihin siis :)



Olikin kiva, kun oli taas uutta näytettävää, kun kulta oli kotona! Tänään selvisi tosin, että tuliaisina tuli noro. Nyt sitten jännitän, että saanko minäkin tuon ei-niin-mieluisan tuliaisen. Nyt on tosin hyvä syy istua taas tekemään helmihössötyksiä, kun pitää pitää seuraa Noroiselle.

Illan piristykseksi hassu kissamme minua kovasti huvittaneessa asennossa - iloista iltaa kullekin!

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Vanhoja tuunauksia ja uusia ideoita

Löysin vanhan kellotuunaukseni. Valkorannekkeinen timanttikello sai uudet höysteet, kun valkoinen tuntui liian pistävältä väriltä. Eli valkoiset rannekkeet ensin pois. Kiinnitin kellotaulun samettinauhaan ja ympärille satiininauhasta silkkinauhakirjontatekniikalla ruusuja. Kiinnitys ranteeseen tapahtuu muutaman nepparin avulla. Tein innostuessani joskus muinoin toisenkin kellon, mutta sitä en enää löytänyt mistään -snif.
Auringon paistaessa pianon koskettimille, alkaa tehdä mieli tehdä pianolla muutakin kuin säilyttää siinä vain tavaroita. Ehkäpä pian kaivan vanhat nuottivihkoni esiin ja alan verestämään vanhoja taitoja.



Sain tosiaan synttärilahjaksi Vireahon ja Tammikarin kirjan Helmitaivas. Tämän kirjan motivoimana astelin askartelukauppaan ja ostin suuren läjän kaikenlaista helmiaskartelutarvitketta. Helmiä onneksi löytyi omasta takaa niin paljon, ettei tarvinnut mennä valitsemaan helmiä niiden kaikkien ihanuuksien keskeltä. Nyt sitten vaan tekemään.


Ja kaupanpäällisiksi sain tämän aivan ihanan ja suloisen kiiltokuva-arkin. Tämä on niin suloinen, etten taida raaskia käyttää sitä mihinkään! Tuokoon nämä keijukaiset kevään hieman lähemmäksi, sillä en millään malttaisi odottaa kukkivia puita ja penkereitä!

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Pääsiäismunia ja -ajatuksia

Tällaisia syntyi ruokapöytään eräänä iltana. Yksinkertaista mutta nättiä. On mukavaa virittäytyä pääsiäiseen. Munat vielä sopivat oikein hyvin Pentikin lasiselle koristelautaselle, jonka saimme tuparilahjaksi viime syksynä.







Pääsiäinen ei ole koskaan ollut mikään lempijuhlapyhistäni. Olen aina kokenut pitkäperjantain tunnelman hyvin vahvana ja ahdistavana. Nyt olen kuitenkin huomannut, että pääsiäinen on yhä pääsiäinen, vaikka virittäytyisinkin vain pääsiäissunnuntain iloiseen tunnelmaan. Olkoon tämä pääsiäiseni siis ilon juhla!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Helmikorviksia

Helmi-innostus iski jälleen; Sain synttärilahjaksi Vireahon ja Tammikarin kirjan Helmitaivas! Taidan tosin tarvita vielä vähän lisämateriaaleja, jotta innostus pääsee oikein kunnolla vauhtiin. Tällaisia korviksia syntyi kuitenkin ensihätään.



Taidanpa pistää muutamat myyntiin tänne, kun innostuin hieman :) Ja sininen Aalto-maljakkokin pääsi vihdoin käyttöön; korvikset reunalle ja muut korut sisään.


torstai 18. maaliskuuta 2010

Peilin tuunausta

Löysin muutama vuosi sitten roskalavalta valtavan kokoisen ja täysin ehjän peilin. Nyt se tuo mukavasti tilaa muuten aika ahtaaseen eteiseen. Kaipasin kuitenkin vähän jotain jujua jättipeiliin. Suunnittelin piirtäväni jonkinmoisen köynnöksen, mutta säästyin piirtämiseltä, kun askarteluliikkeestä löytyi juuri sopiva muratin sabluuna. Leikkasin köynnöksen kontaktimuovista. Piirsin vielä mustalla tussilla kontaktimuoviin rajat, niin köynnös näkyy paremmin peilistä. Köynnös ei pistä liiaksi silmään, mutta tuo peiliin juuri sen lisän, mitä kaipasinkin. Peilistä heijastuva mustan viivan peilikuva tekee lopputuloksesta hauskasti "blurria".



Eteinen saa kivasti väriä kirkkaan sinisestä pöydästä ja pöydän päällä sekä peilin edessä olevasta Ranskasta ostamastani kukkasalkusta. Kranssin tein viime syksynä koivun oksista, samoista, joista tein hääkimppuni pohjan :)


maanantai 15. maaliskuuta 2010

Bambulankarättejä

Matkailun jälkeen jälleen käsitöiden pariin!

Ekorättejä tein aiemmin ja niistä bloggailinkin. Innostuin kuitenkin tekemään uusia rättejä helmineuleella eli perinteisesti 1 oikein, 1 nurin. Nyt ovat rätitkin hieman kauniimpia ja ehkäpä muruset tarttuvat helmineuleeseen paremmin. Odottelen sitä, että törmään halvennuksessa oleviin bambulankoihin, niin voisi välillä vaihtaa rätin väriäkin välillä!

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Paluu Tansaniasta

Blogissani on ollut yli kaksi viikkoa hiljaiseloa, sillä matkustelin lapsuusmaisemiini Tansaniaan. Matka koostui paikallisten ystävien tapaamisesta, safarireissuista sekä Zanzibarista. Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa, joten tässä muutamia teidän iloksenne :)