Sivut

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Neulottu pipo

Taas yksi keskeneräinen työ on saatu päätökseen! Nyt on lämmin korvilla! Ja sopivasti vielä sävy sävyyn koiran kanssa. Ohje ei tällä kertaa ollut oma, projektin alusta on kuitenkin niin kauan, etten enää muista, mistä lehdestä ohjeen löysin...


tiistai 29. joulukuuta 2009

Reunapitsit

Vanhoja käsityökoreja selaillessani löytyi yksi jos toinenkin keskeneräinen käsityö. Ajattelin käydä niiden kimppuun yksi kerrallaan. Yksi keskeneräinen työ oli reunapitsit, joita aloin virkata Finlaysonin Reilun kaupan käsipyyhkeisiin. Näistä piti tulla kapioitani, myöhästyivät tosin muutaman kuukauden. Kunhan saan nämä muutamat pyyhkeet pitsitettyä taidan tehdä samanlaiset pitsit häälahjaksi saatuihin eri sinisiin Reilun kaupan käsipyyhkeisiin.Vähän romanttisuutta siis kylpyhuoneeseenkin!

Virkattu Kettu -kännykkäpussi

Lomapäivän tekemisiksi löysin oranssinruskeaa lankaa ja virkkuukoukun. Siitä syntyi kännykkäpussi Kettu. Mikäs sen ihanampaa kuin se, että hauska Kettu piristää minua päivittäin aina kiireistä muistuttavaa kännykkää katsoessa. Ja vielä lisäksi meidän Nipsua on usein sanottu ketun näköiseksi :) Nyt vain miettimään, mitkä muut elikot sopisivat kännykän suojaksi...



lauantai 26. joulukuuta 2009

Painettuja paitoja

Tässä muutama painokuvio, jotka päätyivät joululahjaksi antamiini paitoihin. Nämä kuviot löytynevät tulevaisuudessa myös tekemistäni kauppakasseista ja muista tuotoksistani. Haaveena on tehdä hame, jossa on tuo Kalliosta ideansa saanut kuvio.


keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Paketteja

Joulu on taas paketoinnin aikaa. Vierähti tuossa eräs ilta tovi jos toinenkin paketoidessa. Ainoa, mikä koko pakettihommassa mättää, on se, että paperia kuluu ja suurinta osaa ei voi muovipinnan takia edes kierrättää paperinkeräyksessä. Tämän takia olen usean vuoden ajan säästänyt papereita ja paketoinut samoihin papereihin yhä uudelleen. Viime jouluna päällystin muutaman kenkälaatikon paperilla ja nyt noita kenkälaatikkoja voi käyttää vuodesta toiseen.

Tämän vuoden eli kuvassa näkyvissä paketeissa kaikki paperi on kertaalleen käytettyä. Vanhat teipin jäljet ja kulumat sain peitettyä paketin ympäri kääräistyllä toisella paperikaistaleella. Siistimmän lopputuloksen saa, kun paperikaistaleen reunat kääntää sisäänpäin. Pakettinauhat on korvattu paperikaistaleilla tai sitten ne on saaduista paketeista hamstrattuja. Kaappi pursuaa ikivanhoja valkoisia lakanoita. Näistä revityt kaistaleet sopivat nätisti myös paketointiin pakettinauhojen tilalle. Konvehtirasioiden täytehöttöpahvista leikkasin sydämiä, koristelin niitä kultaisella kimalleliimalla, ja liimasin paketteihin. Sydämiä leikkasin myös kangastilkuista.
Jos kerta kattaus on puoliruokaa, niin ehkäpä paketointi on puolilahjaa!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Jättiskättikassi

Naisen käsilaukku on aina liian pieni ja liian täynnä. Ensin oli käytössä oli pienehkö olkalaukku. Sitten tein kauppakassin, joka päätyi päivittäiseen käyttöön. Nyt kun säät ovat kylmät ja päivittäin joutuu kuljettamaan lisävaatetta, ei tahdo kauppakassikaan riittää. Niinpä tein jättiskättilaukun. Ihana kangas löytyi kirpparilta. Laukku on yhdestä suorakulmaisesta kappaleesta ommeltu. Reunakulmat saa kätevästi sisään neppareilla, jotka on kiinnitetty lähelle kahvoja. Ja nyt mahtuu kaikki mukaan!

Joulun aikaan

Kun pakolliset työt alkavat vähetä, alkaa luovuus kukkia! Tässä luovuuden kukkasia.

 Nuppuina ostetut hyasintit pääsivät omaan astiaansa. Mullan päälle vähän valkoista koristelasimurskaa, kiviä lomamatkoilta, valkoista helminauhaa ja vanha teelusikka. Koti tuoksuu ihanalta ja joulumieleltä!

 
Lattian kylmetessä ompelin itselleni töppöset Tildan tapaan -kirjan ohjeen mukaan. Kankaaksi pääsi Mummini ikivanha essu koristekirjailuineen. Toisen tossun reunasta taitaa löytyä vielä taikinatahrakin!


Päätimme mieheni kanssa säästää tänä jouluna vähän - joulukuusta emme lähteneet hakemaan metsästä emmekä torilta. Kuusen virkaa toimittaa meillä kesällä ostettu puksipuu, joka tuli talvilomalle sisään parvekkeelta. Puksipuu sai koristeekseen aiemmin syksyllä tehdyt lusikat, jouluvalot, vanhoja joulupalloja, helminauhaa ja kuivattuja omenoita. Omenat kuivuivat muutamassa päivässä saunassa. Omenan tummumisen estää sillä, että omenasiivuja liottaa kymmenisen minuuttia liuoksessa, jossa on yhden sitruunan mehu, ruokalusikallinen suolaa ja vettä niin paljon, että siivut peittyvät. Nyt on kaunis kuusi, ja koristeet voi osittain syödäkin!


torstai 3. joulukuuta 2009

Lusikkakoristeet

Olen aina jaksanut ihastella vanhojen teelusikoiden kauneutta ja yksityiskohtia. Näinpä nuo erinäiset kirppareilta ostetut lusikat pääsevät myös joulukuuseen. Muutama kiepsautus hopeoitua metallilankaa lusikan ympärille ja lenkki vielä ripustamista varten, niin se on siinä. Nämä lusikat odottelevat joulua ripustettuna ruokapöydän palmukasviin.



Joulukuusen sydämet

Tänä vuonna joulukuuseen tulee vain itse tehtyjä ja mieluiten tuunattuja koristeita. Nämä sydämet tein ompelutöistä jämiksi jääneistä kangaspaloista ja vanhasta pitsiverhosta. Ripustusnauhat ovat pääosin uusissa vaatteissa olleita ripustusnauhoja.