Sivut

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Heijastin, kurpitsansiemeniä ja Dora Jung

Autolla pimeän aikaan ajaessa tajusin, että ihmiset käyttävät aivan liian vähän heijastimia. Samassa muistin, ettei heijastinta ole kyllä minunkaan syystakissani. Tein heijastinkankaasta ja huovasta itselleni sydänheijastimen (saksintaa, keskeltä ompelukoneella ja hakaneula taakse liiman avulla - helppoa!). Tein toisen heijastimen ystäväni kuukauden ikäiselle tytölle, jota kävimme katsomassa eilen. Saimmekin illan aikana pyynnön tulla tämän hurmaavan neitokaisen kummeiksi. Ihanaa!


Syksyn sadonkorjuun keskellä on minuun iskenyt kotoiluinto! Keittiössä on säilötty, leivottu ja kokkailtu. Ajattelin esitellä viime viikonlopun löydöksen: paistetut kurpitsansiemenet. Puolitimme vanhempieni kanssa ison kurpitsan. Siemenosuutta oli niin paljon menossa hukkaan ja toisaalta samalla ostan kaupasta kurpitsansiemeniä, joten ajattelin kokeilla valmistaa paahdettuja kurpitsansiemeniä itse. Ja se oli helppoa! Yksi ohje löytyy esimerkiksi täältä - kannattaa kokeilla!


Kävin muuten viikonloppuna katsomassa Mikkelin Kenkäverossa Dora Jungin uudesti syntyneet tekstiilit- näyttelyä ja kuuntelemassa Dora Jungia käsittelevää luentoa. Mikä mielenkiintoinen persoonallisuus tuo Jung! Suosittelen näyttelyä lämpimästi! Sain viikonloppuna Äidiltä Mummilta perityn Jungin 100 Ruusua -pöytäliinan. Tätä designaarretta vaalin rakkaudella!


Syysiloa!

4 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä, tyylikkäitä heijastimia. Pitäisi itsekin tehdä, nyt takissa roikkuu vaan tylsiä mainosheijastimia. Meillä päin vaan ei oo mitään kauppaa, mistä heijastinkangasta saisi, pitänee tilailla.

    VastaaPoista
  2. Sinullapa on taas kivoja heijastinideoita. Kun vielä saisi hankittua sitä heijastinkangasta, niin pääsisi päivittämään omatkin takit asianmukaiseen kuntoon. Se on jo moneen kertaan todettu, että heijastimien vaihtaminen takista toiseen on tuhoontuomittua puuhaa.

    VastaaPoista
  3. Omistan pari Jungin vanhaa pöytäliinaa, juurikin tuon saman ruusukuosisen ja yhden toisen. Ne ovat todella hienoja, tykkään kovasti kuvoista ja materiaaleista.

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentista!