Sivut

perjantai 29. tammikuuta 2010

Tuolinpäälliset teevärjäyksen kera

Tämä idea syntyi, kun mietin käyttötarkoitusta tädiltä saaduille valkoisille lakanoille, jotka eivät mahtuneet käyttölakanoiden joukkoon. Niinpä otin mitat keittiön tuoleista ja aloitin siistimmän tunnelman luomisen keittiöön.
Valkoiset lakanat olivat niin valkoiset, että päätin kokeilla kankaan värjäämistä teellä. Viiden litran kattila reilu puolilleen vettä, yhdeksän teepussia ja kankaat sekaan. Kiehautin ensin kankaat teessä, sitten haudutin vielä tunnin. Laitettuani hellan pois päältä jätin kankaat vielä teehen kolmeksi tunniksi. Lopuksi pesin kankaat pesukoneessa pesuaineiden kera, niin irtoväri lähti pois. Aikaiseksi tuli mukavan tunnelmallinen beigeen vivahtava väri. Joihinkin kankaisiin sain jopa kauniita ja hentoja kuvioita.
Kankaiden kuivattelun jälkeen pääsin ompelemaan. Näitä on sitten iltaisin tullut tehtyä ja eilen illalla sain ne valmiiksi! Ai että on nyt kauniimpaa keittiössä!

2 kommenttia:

  1. Miehen koetti houkutella minut tekemään keittiöntuoleille samanlaisia "mekkoja". En uskaltanut ryhtyä näin isoon hommaan (tekosyyksi toin, että nuorimmainen viel liian pieni...) mut ehkä sitten joskus( kun lapset muuttaneet pois kotoa ja pöydän ääressä vaan 2 tuolia ;)) Kauniita ne kyllä on! Ja teen värin pitäisi pysyä kankaassa aika hyvin. Vaikka enhän minä ole teellä värjännyt kuin munia pääsiäisenä.. Sopiihan, että linkitän sinut omalle sivulle?

    VastaaPoista
  2. Loppujen lopuksi "tuolimekot" olivat aika yksinkertaisia ja nopeita tehdä. Toki saat linkittää! :)

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentista!