Sivut

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kahvikuppikynttilöitä

Tein muutama viikko takaperin ystäväni Lauran kanssa pyrähdyksen kirpparille ja omiin kynttilänjämävarastoihin. Mukaan tarttui kahvikuppeja mukava pino käytännössä ilmaiseksi. Kynttilänjämiä on kertynyt sieltä täältä iso pussillinen. Näistä tarpeista sitten rupesimme yhdessä tekemään uusiokynttilöitä. Ainoa asia, mikä näissä kynttilöissä on uutta, on tuo sydänlanka. Nättiä ja kätevää ja ennen kaikkea kierrätystä!

Näitä tuli sitten useampi eli muutkin saavat näitä puodin puolelta.

Löytyipä kirpparilta myös muutama kolhun saanut Arabian kuppikin, jotka saivat kynttiläsisuksen.



Minä vielä parantelen yskäflunssan rippeitä, toivottavasti te pysytte terveinä!

Mukavaa helmikuun viimeistä viikkoa!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kaikki mahtuu -laukku

Kyllästyin alkutalvesta siihen, että kaikki tarvittavat tavarat (siis miljoona koulukirjaa, läppäri, eväät, kalenteri, käsirasva, oheissälä...) ei mahtunut yhteenkään laukkuuni kaikki kerralla. Kassialmailu alkoi riittää ja kurkkasin kangasvarastoihini. Halusin laukun, johon mahtuu ihan kaikki, ja vielä vähän päälle!


Kankaiksi päätyi mustaa pellavaa ja kukka-aiheista mitä-lie-paksumpaa-sisustuskangasta. Laukusta tuli järjettömän iso - jes. Laukun suu kääntyy alaspäin vähän niin kuin läpäksi, mutta samalla se toimii hätävaratilana. Laukun suulla on magneettinappi, jolla läppä pysyy nätimmin kiinni. Kantokahvaksi päätyi yksi lempparivöistäni. Ostin sen joskus sovittamatta alennusmyynneistä lähes ilmaiseksi. Vyö itsessään ei ole koskaan mahtunut päälleni (ainakaan mukavasti), mutta niin kaunissolkista vyötä en vain ole voinut heittää pois. Tähän tarkoitukseen vyö oli siis loistava!

Kahvaa voi näpsäkästi myös kiristää ja löystää!
Jälkeenpäin tajusin, että jokin vähän jämäkämpi kangasvalinta olisi ollut buenompi ja ulkoasultaan ehkä hienompi. Ja joku muu väri kuin musta olisi siistimpi näin kaksi karvaista lemmikkiä sekä itse pitkät vaaleat hiukset omaavana ihmisenä. Ja itse asiassa laukku on niin iso, että pienemmät tavarat, kuten rahapussi, avaimet ja kännykkä, hukkuvat laukun syvyyksiin liiankin helposti. Mutta en anna laukun lörppöyden, karvaisuuden saatikka pienten tavaroidan laukkuun häviämisen haitata menoa, sillä nyt mahtuu kassiin aivan kaikki ja päivästä selviää yhdellä laukulla ja se on kaikista mahtavinta!

Kurkkaus vielä vuorikankaaseen.

Positiivisia ajatuksia viikon viimeiseen päivään ja erityisesti alkavaan viikkoon!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

i'm hot -kauratyynyjä

Kauratyynyt on nyt hot ja pop tässä huushollissa. Päätteellä vietetyt tunnit tuntuvat hartioissa ja kauraa oli vielä jäljellä, joten ei kun isomman kauratyynyn tekoon. Jotta kauratyyny ei olisi ihan mälsä puikelo, halusin siihen jonkin (mahdollisesti jopa humoristisen) tekstin. Koska omaan (ainakin ajoittain) hyvän itsetunnon ja ainakaan tekstin innovoimishetkellä en sortunut suomalaiseen vaatimattomuuteen ja nöyristelyyn, tekstiksi päätyi "i'm hot". Jos sitten on vähän surkeampi päivä, hottius koskekoon minun sijasta kauratyynyä.


Ja kun oli kerta sabluuna valmiina, samalla vaivalla pyöräytin useamman tekstin, ja kun oli useampi teksti valmiina, pyöräytin useamman tyynyn, niin että lahjaksikin ja puotiin riitti! Kukkatyyny tuli ystävälle lahjaksi.


Lopuksi vielä keskiviikon iloksi kuva meidän hupaisasta ja taipuisasta Navi-kissasta pesuhetken keskellä (kuva on Sara-ystäväni ottama).


Huumoria loppuviikkoon!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Everybody say cheese! Sisustustauluja siis

Kirpparilta tarttui muutama viikko sitten mukaan vanha taulunkehys sekä ylisöpö vanha potretti, liekö otettu luokkaretkellä. Rumanvärinen kehys sai mustan spraykäsittelyn samoin tein. Taulu sai taustalleen vanhaa tapettia, tuon suloisen kuvan ja hymyisän Dymo-tekstin: "EVERYBODY SAY CHEESE". Tämän kun muistaisi joka päivä, erityisesti aamulla!


Muisti on viime viikkoina pätkinyt ylikuormituksen vuoksi. Siispä tuunailin itselleni myös muistamistaulun. Vanha kehys sai yhtä lailla sprayta päälleen, taustalle tuli samaista tapettia, nipsu (oikea termi hakusessa!) löytyi Sinellistä ja teksti syntyi Dymolla. Muistilapun voi laittaa nipsulla kiinni tauluun. Nyt muistamisestakin tulee kivempaa, kun muistilapulla on nätimmät puitteet!


Taulujen hengessä toivotan kaikille tähän viikkoon muistia ja hymyä!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Magneettimania

Kesällä tuli tehtyä magneetteja pullonkorkeista ja nyt oli uusintaoton aika. Ainekset: (käytetty) pullonkorkki, mustaa sprayta, sopivia kuvia ja dymo-tekstejä (ja myös hopeahilettä), koruhartsia tai Dimensional Magic-askarteluliimaa, askarteluliimaa sekä magneetti. Nyt syntyi pyhimys- ja enkelikuvista osa ja osa teksteillä söpö, love, pop ja rock.


Tekstimagneeteista osan laitoin kortteihin, ystävänpäivähenkeen. Näitä riittää muillekin, joten oman voi hankkia puodista ilahduttamaan omaa tai kaverin jääkaapinovea.


Hymy uuteen viikkoon!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kaurapingviini - tai oikeastaan -armeija

Nappasin jokin aika sitten vanhemmiltani mukaan vanhan silkkipainon, jolle ei enää siellä ollut käyttöä. Pitkään silkkipaino sai odotella kaapissa, kapistus kun oli minulle vieras ja jänksätti kokeilla sitä ensimmäistä kertaa. Eilen kuitenkin sain voitettua jänksätyksen, piirsin pingviinisabluunan ja ajattelin kokeilla silkkipainoa ensimmäisen kerran. Olen myyty! Lopputulos oli niin hauska ja suloinen (vaikka itse sanonkin), että minun oli pakko tehtailla pingviinejä muutaman sijaan yli kymmenen!


Tein pingviineistä kauratyynyjä (muutaman puodinkin puolelle) talvi-iltojen lämpimiksi - mikrossa kun pitää pingviiniä hetken, lämmittää se mukavasti hartioita pidemmän hetken, auttaa mukavasti lihasjumeihinkin. Yhden (kuvassa oikealla) täytin vanulla. Ja jälleen tuli todistetuksi kissamme linssiludepakkomielle. Tyynyt saivat olla rauhassa niin kauan, kunnes aloin niitä kuvata. Olipa yön aikana pehmopingviiniin ilmestynyt yhdet kynnen jäljet, eli kai nämä käsityöt kiinnostavat Navia muulloinkin.


Pitäkää itsenne lämpiminä!

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kirjoneulelapaset

Päätin villatakin jälkeen, etten tee enää mitään isoa (ainakaan niin pitkään, kunnes unohdan moisen epäonnistumisen). Eipä se onneksi tarkoita sitä, ettenkö voisi ottaa haasteita vastaan pienempien projektien muodossa. Päätin siis neuloa kirjoneulelapaset! Etsin sopivan kaunista mallia aika kauan. Se oikea löytyi vihdoin pitkien etsintöjen jälkeen täältä. Langaksi otin laatikosta löytynyttä beigeä ja valkoista lankaa (nimet hukassa). Löytyypä varastoista vielä pipo, joka on neulottu samalla langalla useampi vuosi takaperin, eli sävy sävyyn sain lapaset!


Neulominen oli kivaa! Aina jännitti, miltä lapanen näyttää seuraavan kerroksen jälkeen ja kappas vain, kohta lapanen oli valmis.


Nyt on lämpimät lapaset näille ihanan virkistäville pakkasille!